Uusimmat

Asus vahvisti kehittävänsä pelikäyttöön suunnattua älypuhelinta

16.04.2018 17:09 Muropaketin toimitus

Asus on vahvistanut kehittävänsä pelaajille kohdistettua Android-älypuhelinta.

Asus on toimitusjohtajansa Jerry Shenin kautta vahvistanut, että yhtiö aikoo julkaista varsinkin pelaajille tarkoitetun Android-älypuhelimen, raportoi astig.ph. Tulevalla älypuhelimella ASUS tiukentaisi otettaan pelaamisesta innostuneesta väestöstä. Laitteen yksityiskohdista ei kuitenkaan tiedetä vielä varmuudella tarkemmin.

Arvailujen mukaan Asuksen tuleva peliälypuhelin saatettaisiin brändätä osaksi nykyistä ROG-perhettä, ja saada julkaisunsa vielä kuluvan vuoden loppuun mennessä. ROG-tuoteperhe kattaa toistaiseksi muun muassa pelaajille kohdennettuja komponentteja sekä hiiriä ja näppäimistöjä.

Mobiilimarkkinoille on virrannut viime aikoina muutamia pelaajille kohdennettuja älypuhelimia muilta valmistajilta. Xiaomi julkaisi oman Black Shark -pelipuhelimen muutama päivä sitten. Razer Phone puolestaan julkaistiin viime vuoden loppupuolella.