Uusimmat

BlackBerry yrittää taas tavanomaisella älypuhelimella

30.08.2017 16:12 Muropaketin toimitus

BlackBerry Neon

Suurten ja kauniiden joukosta mobiilimarkkinoiden jämäsijoille pudonnut BlackBerry ei ole vieläkään luovuttanut. Nyt yritys aikoo jälleen kokeilla puhelinta, jossa ei ole lainkaan fyysistä näppäimistöä.

Puhelin on tarkoitus tuoda julki lokakuussa, ja se on hyvin lähellä nykyistä KeyOne-mallia. Asiasta kertoi Cnetin mukaan TCL:n myyntijohtaja François Mahieu Berliinin IFA-messujen ennakkotapahtumassa. Jo helmikuun Mobile World Congressissa yritys lupasi tälle vuodelle kolme tuotejulkistusta, mutta sen jälkeen onkin ollut kovin hiljaista.

BlackBerryn tilanne muistuttaa osaltaan Nokiaa. Yhtiö luopui viime vuonna omasta puhelinvalmistuksestaan ja myi brändinsä kiinalaiselle TCL:lle. Yritys valmistaa BlackBerryjen lisäksi puhelimia myös Alcatel-brändillä. Kumpikaan merkeistä ei keiku myyntitilastojen kärjessä.

Kiinalaisfirmaa on kritisoitu hitaudesta BlackBerryn kehittämisen suhteen: uusia tuotteita tulee verkkaisesti eivätkä ne pysty kilpailemaan tasaväkisesti kilpailijoiden vastaavien mallien kanssa. Uutuudella pyritään paitsi kirimään etumatkaa umpeen ja muistuttamaan, että BlackBerry on edelleen olemassa.

Mahieu paljasti uutuudesta sen verran, että sen hinta on hyvin lähellä KeyOne-puhelinta. Yhdysvalloissa KeyOne maksaa noin 500–600 dollaria. Vaikka BlackBerryn tuotteet tunnetaan nimenomaan näppäimistöistään, haluaa yritys tuoda lisää vaihtoehtoja etenkin yritysasiakkaille. Täysin fyysistä näppäimistöä ei olla kuitenkaan hylkäämässä. Mahieu painottaa, että näppikset ovat iso osa BlackBerryn DNA:ta.

Aivan ensimmäistä kertaa temppua ei yritetä, jo ennen TCL-kauppaa nähtiin (kuvituksenakin oleva) DTEK50- ja DTEK60-mallit, jotka olivat perinteisiä Android-puhelimia. Molemmat tosin jo valmisti silloin TCL. Ylistyslauseita silloiset puhelimet eivät juuri keränneet, nähtäväksi jää miten käy tänä syksynä.