UUSIMMAT

Ensituntumat: Huawei Honor 7

31.08.2015 22:58 | Juha Kokkonen

Huawei esitteli Honor-brändinsä uuden huippumallin ensimmäisenä Euroopan mantereella viime torstaina Helsingin lasipalatsissa ja pääsimme tutustumaan laitteeseen tuoreeltaan. Kiinassa Honor 7 -mallinimeä kantava laite esiteltiin jo kesäkuun lopulla, mutta muu maailma joutui odottamaan uutuutta elokuun lopulle asti. Honor 7 on seuraaja viime syksynä Eurooppaan lanseeratulle Honor 6 -mallille, joka vieraili myös TaskuMuron testissä. Honor 7:n myynti alkoi Suomessa välittömästi lanseerauksen yhteydessä viime viikon torstaina (28.7) 399 euron suositushintaan.

Ensimmäistä kertaa etupuolelta lähestyttäessä pelkistetysti muotoiltu Honor 7 näyttää vahvasti edeltäjältään, mutta kun puhelimen ottaa käteen, alkavat eroavaisuudet välittömästi näkyä ja tuntua. Toisin kuin Honor 6:ssa, takakuorirakenne on nyt alumiinia ja siihen on saatu hieman kaarevaa muotoa. Puhelin on tukevan ja laadukkaan tuntuinen, mutta musta muovinen näyttölasin kehys sekä muoviset päädyt verottavat aavistuksen premium-vaikutelmaa. Designiltaan Honor 7 ei ole aivan tyypillinen nykypäivän high-end-puhelin, sillä sen rakenteesta ei ole edes yritetty tehdä huippuohutta, vaan paksuutta löytyy 8,5 mm. Muotoilu ei ehkä muutenkaan tavoittele kauneuskilpailun voittosijoja, mutta se vaikuttaa toimivalta ja tyylikkäältä.

Honor 7:n etupuolella huomio kiinnittyy 5,2-tuumaiseen IPS LCD -näyttöön, jonka tarkkuus on säilytetty 1080×1920 pikselissä (424 PPI). Lyhyiden ensituntumien perusteella näytön kuvanlaatu vaikuttaa hyvältä, vaikkakin puhelimen sini-harmaa käyttöjärjestelmäteema ei tuo parhaimmalla tavalla esiin näyttöpaneelin kykyjä. Maininnan arvoisena seikkana näyttö herää henkiin poikkeuksellisen nopeasti takakuoren sormenjälkitunnistinta käyttämällä, jos käyttäjä on jo taltioinut puhelimeen omat sormenjälkensä.

Näytön yläpuolelle Huawei on sijoittanut kahdeksan megapikselin etukameran sekä hiljalleen yleistyvän led-salaman selfie-kuvia varten. Led-salama on väriltään lämpimän kellertävä eikä erityisen kirkas.

Honor 7:n alumiinitakakuori ulottuu laitteen kylkiin asti ja kyljen kulmat on viistetty onnistuneesti käyttömukavuuden parantamiseksi. Näyttöä suojaavaa Gorilla Glass 3 -lasia ei ole upotettu metallikuoren reunojen tasalle, vaan näyttölasia kiertää noin 1,5 mm levyinen musta muovikehys. Puhelimen oikeasta kyljestä löytyy ovaalin muotoinen pinnaltaan karhennettu virta-/lukituspainike sekä pitkänmallinen äänenvoimakkuuden säätöpainike, joiden tuntuma on erinomainen. Vasemmassa kyljessä sijaitsee Honor 7:n erikoisuuksiin lukeutuva ”älynäppäin”, johon käyttäjä voi määritellä omia pikatoimintojaan. Vasemman kyljen yläosassa sijaitsee myös korttipaikan metallikelkka, johon voi asentaa joko kaksi SIM-korttia tai vaihtoehtoisesti yhden SIM- ja yhden muistikortin.

TaskuMuron testikappale on väriltään metallinharmaa, joka näkyy käytännössä takakuoren sekä puhelimen päätyjen värityksessä. Alumiinista valmistettu takakuori on hieman karheapintainen ja muotoiltu aavistuksen reunoja kohti pyöristyväksi, jonka ansiosta Honor 7 tuntuukin kädessä kohtalaisen mukavalta, joskin myös hieman liukkaalta. Takakuoren yläosasta löytyy hillitty kohokuvioitu Honor-logo, pintaan integroitu sormenjälkitunnistin sekä kamera.

Takakuorirakenne on umpinainen ja se peittää taakseen laitteen mukavan kokoisen 3100 mAh akun. Muihin sisältä löytyviin rautatason ominaisuuksiin lukeutuvat kahdeksanytiminen HiSilicon Kirin 935 -järjestelmäpiiri, kolme gigatavua RAM-muistia ja 16 gigatavua tallennustilaa. LTE-yhteysominaisuudet tukevat kaikkia Suomessa käytössä olevia taajuuksia.

Honor 7:n ylä- ja alapääty ovat valmistettu alumiinikuoren väriseksi maalatusta muovista, jonka pinnassa on tiheä ristikkotekstuuri. Alapäädyn keskelle on sijoitettu pikalatausta tukeva micro-USB-liitäntä ja sen molemmilla puolilla on pienet ritilät, joista vain toisen takaa löytyy kuitenkin kaiutin. Yläpäädyssä ovat kuulokeliitäntä, vastamelutekniikan mikrofoni sekä infrapunalähetin, jota puhelimen kaukosäädinsovellus hyödyntää.

Keskellä takakuoren yläosaa sijaitseva pääkamera on noin millimetrin takakuoresta kohollaan. Se perustuu Sonyn valmistamaan IMX230-kuvakennoon, jonka parina on valovoimainen f2.0-objektiivi. Kameran parina on kaksisävyinen tupla-LED-salama ja alapuolella aavistuksen pinnan tasoa alemmas upotettu sormenjälkitunnistin. Sensori tunnistaa sormen kaikissa asennoissa ja osaa avata puhelimen suoraan näytön ollessa sammutettuna. Tunnistimeen on lisäksi liitetty käyttöliittymässä liikkumiseen liittyviä pyyhkäisytoimintoja.

Ohjelmistopuolella Honor 7:sta löytyy Android 5.0 Lollipop -käyttöjärjestelmä Huawein omalla EMUI 3.1 -kustomoinnilla. Tämä ohjelmistoversio on jo tuttu mm. Ascend P8 -mallista, joten se ei tarjoa mitään mullistavaa uutta muutamaa yksittäistä toimintoa lukuun ottamatta. Näitä yksittäistoimintoja ovat mm. älynäppäimen kustomointiasetukset, sormenjälkitunnistimen pikakomennot sekä älykäs ohjain -kaukosäädinsovellus.

Ensituntumien yhteenveto

Ensituntumiin pohjaten uusi Honor 7 vaikuttaa mielenkiintoiselta tuotteelta yleistyvään edullisten high-end-puhelinten luokkaan. Lyhyen tutustumisen perusteella laitteessa ei tuntuisi olevan perustavanlaatuisia puutteita, mutta myöhemmin tällä viikolla alkava parin viikon testijakso näyttää, minkälaisen tuomion pääsemme Honor 7:stä lopulta antamaan. Yhtä seikkaa emme kuitenkaan ehdi testijaksolla toteamaan ja se on tulevien ohjelmistopäivitysten tuki. Aiemmissa Huawein huippumalleissa odotusaika on venynyt aivan liian pitkäksi, joten samaa ei toivottavasti nähdä Honor 7:n kohdalla. Honor 7 testiartikkeli tullaan julkaisemaan TaskuMurossa syyskuun jälkimmäisellä puoliskolla.