Uusimmat

Essential Phone saa jälleen merkittävän kamerapäivityksen

09.10.2017 09:27 Muropaketin toimitus

Essential julkaisee lähitulevaisuudessa Essential Phonelle jälleen uuden kameran suorituskykyä parantavan ohjelmistopäivityksen.

Essential Phone on ollut yksi kuluvan vuoden kohutuimmista älypuhelinjulkistuksista. Androidin isänä tunnetun Andy Rubinin Essential-yrityksen esikoismalli julkistettiin alun perin maaliskuussa, mutta se saapui myyntiin vasta noin puoli vuotta sen jälkeen lukuisten myöhästymisten seurauksena.

Essential Phonen julkaisun myötä erääksi laitteen heikkouksista osoittautui sen kamera. Laitteen julkaisun jälkeen Essential Phonen kameran laatua onkin yritetty parantaa useilla päivityksillä ja nyt Essential on luvannut blogissaan julkaisevansa jälleen uuden kameraohjelmiston.

Seuraava päivitys tulee korjaamaan kameran bugeja ja parantamaan Essential Phonen kuvausnopeutta jopa 40 prosenttia. Uusi ohjelmisto parantaa myös pimeässä otettujen kuvien laatua ja kirkkautta sekä tekee 360-videon äänistä paremmat.

Vielä ei tiedetä, milloin Essential Phonet tulevat saataville Yhdysvaltojen ulkopuolella.