Uusimmat

EU aikoo puuttua älypuhelinten pakotettuihin sovelluksiin – tähtäimessä bloatware

03.10.2020 16:52 Muropaketin toimitus

Älypuhelinten käyttäjiä saattaa harmittaa puhelinten mukana tuleva määrä sovelluksia. Joissain tapauksissa resursseja kuluttavia applikaatioita ei voi edes halutessaan poistaa puhelimesta. Tilanne on ehkä parantunut hiukan, mutta ei tarpeeksi.

Euroopan unionissa valmistellaankin parhaillaan lakia, joka saattaa asettaa pakkotilanteeseen tällä kertaa valmistajat asiakkaiden sijaan. Käyttäjät nimittäin voinevat lain tullessa voimaan lopultakin valita, haluavatko he pitää ”bloatwarea” puhelimessaan vai ei.

Aiemmin pakkosovellukset olivat vielä isompi ongelma puhelimien tallennuskapasiteetin oltua pienempi. Vaikka kapasiteetti on kasvanut, sovellukset saattavat edelleen viedä muita resursseja puhelimesta kuten muistia ja akkua – vaikkei niitä edes käyttäisi.

On mahdollista, että valmistajat vaativat jonkinlaista sopeutumisaikaa. Usein bloatware-sovellukset ovat rakennettuna tiiviisti valmistajan käyttöjärjestelmään.

Bloatware on vain pieni osa lakiehdotusta, jossa tähtäimessä ovat yritykset kuten Google ja Apple. EU määrittelee laissa myös pelisääntöjä esimerkiksi siitä, miten valmistajat saavat hyödyntää käyttäjiltä kerättyä dataa. Sitä saisi lain tullessa voimaan käyttää vain mainostarkoituksiin, ei yrityksen muihin kaupallisiin aktiviteetteihin tai tarjota sitä kolmansille osapuolille.