Uusimmat

Google Chrome osaa nyt varoittaa, mikäli käyttäjän salasana on päätynyt vääriin käsiin

11.12.2019 18:10 Muropaketin toimitus

Google on aloittanut uuden Chromen 79-version jakelun. Merkittävimpänä uudistuksena uusi versio osaa nyt varoittaa, mikäli käyttäjän salasana on päätynyt vääriin käsiin.

Sivustojen tietomurtojen seurauksena käyttäjien kirjautumistiedot saattavat joskus päätyä rikollisten käsiin. Tämä on erityisen ongelmallista, mikäli samaa salasanaa käyttää useammilla eri nettisivuilla.

Nyt Google Chrome osaa kertoa käyttäjälle, mikäli hänen käyttämänsä salasana on jotain kautta päätynyt rikollisten käsiin. Chrome vertaa salasanaa Googlen tietämään listaan vuotaneista kirjautumistiedoista. Salasanat on Chromen ominaisuudessa salattu useaan otteeseen ja sen käyttö on siten turvallista, kertoo The Verge. Aiemmin vastaava ominaisuus on ollut tarjolla lisäosan muodossa.

Toisena uutena tietoturvaominaisuutena Chrome osaa nyt varoittaa käyttäjiä entistä reaaliaikaisemmalla listalla huijaussivustoista. Myös useiden käyttäjäprofiilien käyttö Chromessa on jatkossa sujuvampaa, sillä selain kertoo näkyvämmin, mikä käyttäjäprofiili on sillä hetkellä käytössä.