Google Duon avulla voi nyt järjestää videopuheluita aiempaa helpommin

10.06.2020 13:32 | Muropaketin toimitus

Koronaviruksen aikana erilaisten videopuheluita tarjoavien palveluiden suosio on noussut hurjasti. Nyt Google on lisännyt Duo-palveluunsa ominaisuuden, joka tekee sen käytöstä helpompaa.

Jatkossa Google Duon avulla voi luoda liittymislinkin, jonka voi jakaa haluamilleen osallistujille. Linkin klikkaaminen avaa Duon ja liittää käyttäjän puheluun yhdellä klikkauksella. Vastaava ominaisuus löytyy jo valmiiksi muun muassa Zoomista ja Microsoft Teamsista, joten oli korkea aika, että se lisättiin myös Duoon.

Google Duo tukee tällä hetkellä korkeintaan 12 hengen yhtäaikaisia videopuheluita, mutta Android Policen mukaan Google on aikeissa päivittää palveluun tuen 32 osallistujan videopuheluille.