Uusimmat

Google julkistaa tänään uudet Pixel 3 -älypuhelimet – Mutta luvassa saattaa olla myös yllätys

09.10.2018 11:41 Muropaketin toimitus

Google järjestää tänään julkistustilaisuuden, jossa esitellään uudet Pixel 3 ja Pixel 3 XL -älypuhelimet. Nyt Google on julkaissut Twitterissä videon, jonka perusteella tilaisuudessa saatetaan nähdä myös jotain yllättävää.

Googlen tänään kello 18 virallisen julkaisunsa saavista Pixel 3 ja Pixel 3 XL -laitteista on nähty viimeisten kuukausien aikana valtava määrä vuotoja. Useat tekniikkabloggaajat ja Android-yhteisön jäsenet ovatkin ennustaneet, että koko julkistustilaisuus tulee jäämään laihaksi, sillä puhelimista ”tiedetään jo kaikki”.

Nyt Googlen salaperäinen twiitti on kuitenkin vihjannut, että huominen saattaa yllättää epäilijät. Twiittiin on lainattu Googlen omille vuodoille irvaileva videopätkiä eri YouTubaajien videoista, joissa nämä toteavat että Pixel 3 -laitteet on jo nähty.

Jää nähtäväksi, minkälainen ässä Googlella odottaa hihassa. Kyse saattaisi olla esimerkiksi jonkinlaisesta ohjelmistopuolen uutuudesta tai parhaimmillaan jopa tähän mennessä vuotamattomasta kolmannesta Pixel 3 -mallista. On myös mahdollista, että Google viittaa Google Pixel Slate -tietokoneeseen.