Uusimmat

Google Mapsin uudet ominaisuudet miellyttävät varsinkin joukkoliikenteen ystäviä

30.06.2019 12:20 Muropaketin toimitus

Google on päivittänyt Maps-navigointisovellukseen uusia ominaisuuksia, jotka tekevät joukkoliikenteen avulla kulkemisesta helpompaa.

Toiminnoista toinen ennustaa, kuinka paljon junissa ja metroissa on ruuhkaa. Jatkossa Maps kertoo, onko junassa tai metrossa todennäköistä löytää istumapaikka, seisomapaikka vai onko se tupaten täynnä.

Toisena uutena ominaisuutena Google kertoo, kuinka paljon bussit ovat myöhässä aikataulusta. Vastaava toiminto on löytynyt jo valmiiksi niistä kaupungeista, joissa joukkoliikenteen liikennöitsijät ovat tiedottaneet mahdollisista myöhästymistä tai tarjonneet bussien reaaliaikaista seurantaa. Jatkossa Google Mapsin pitäisi osata ennustaa myös muiden bussien myöhästymiset.

Päivitystä jaetaan eri maihin aalloissa, joten uusien toimintojen saapumista omalle laitteelle voi joutua odottamaan jonkin aikaa.