Uusimmat

Google Photosin Android-versio päivittyi uudella ominaisuudella

Kuva: © Muropaketti.com

03.11.2019 20:25 Muropaketin toimitus

Google Photos on päivittynyt Android-laitteilla pienellä, mutta monen käyttäjän kannalta kovin tarpeellisella ominaisuudella.

Jatkossa Google Photosin albumeita voi järjestää uudelleen myös muokkausajankohdan tai nimen perusteella, kertoo 9 to 5 Google. Tähän mennessä albumit ovat olleet aina siinä järjestyksessä, missä niistä on viimeisin uusi kuva.

Toistaiseksi ominaisuus löytyy vain Android-laitteista, eikä sitä ole päivitetty vielä Google Photosin iOS- tai verkkoversioihin. Uutta toimintoa jaetaan Androidille aalloissa, joten sen saapumista omalle laittelle voi joutua odottamaan jonkin aikaa.

Muropaketin uusimmat