Uusimmat

Google uudelleenbrändäsi G Suiten – Samalla jatkossa Google Workspacena tunnettava palvelu sai uudistetun graafisen ilmeen

07.10.2020 20:47 Muropaketin toimitus

Aiemmin G Suitena tunnettu Googlen palveluiden tarjonta jatkaa elämäänsä Google Workspacena.

Kuten aiemminkin, Google Workspace sisältää edelleen muun muassa Calendar, Drive, Docs, Sheets, Slides ja Meet -palvelut. Samalla palvelut saivat uuden yhdistetyn graafisen ilmeen, sillä niiden logot ja ikonit kokivat pieniä uudistuksia. Esimerkiksi Google Mail -sähköpostipalvelun M on edelleen tallella, mutta se ei ole enää punainen vaan pirteän monivärinen.

Uusi graafinen ilme ei ole vielä kuluttajien nähtävillä, vaan se julkaistaan laajempaan jakeluun vasta lähitulevaisuudessa. Graafisten uudistusten lisäksi Google on integroinut palveluita paremmin toisiinsa ja lisännyt mukaan uusia ominaisuuksia. Esimerkiksi Sheets-jakolinkkiä voi nyt esikatsella ilman, että sen kopioi uuteen ikkunaan.

Muropaketin uusimmat