Uusimmat

Googlen erikoisprojektien kokeilu nyt avoinna kaikille halukkaille

02.07.2017 11:28 Muropaketin toimitus

Google kehittää jatkuvasti kaikenlaisia uusia tuotteita ja sovelluksia, joista osa jää vain hetkellisiksi tähdenlennoiksi. Osa puolestaan kehittyy lopulta koko maailman suosioon nouseviksi hittituotteiksi. Mikäli nettijätin tulevaisuusvisiot kiinnostavat, voi nyt ilmoittaa halunsa niiden kokeiluun.

Googlen 20 prosentin säännöstä on kirjoitettu paljon. Virallisen selityksen mukaan yritys rohkaisee työntekijöitään käyttämään 20 prosenttia työajastaan kehittämään jotakin aivan muuta,  kuin mitä työtehtäviin varsinaisesti kuuluu. Epävirallisen tiedon mukaan puolestaan kyseessä on tosiasiassa 120 prosentin sääntö, jossa erikoisprojektit toteutetaan täysimittaisesti oman työajan päälle.

Oli totuus mikä tahansa, Googlen sisäinen startup-hautomo on nimeltään Area 120. Nimi viittaa selkeästi Yhdysvaltain asevoimien salaiseen Area 51 -tutkimuskeskukseen ja kenties ironisesti 20 (vai 120) prosentin sääntöön. Googlen mukaan Area 120:n työntekijät voivat keskittää 100 prosenttia työpanoksestaan 20 prosentin projektien tekemiseen.  Vielä Area 120 ei ole tuottanut mitään maailmoja mullistavaa, mutta sieltä ponnistaneisiin tuotteisiin kuuluvat The Vergen mukaan ainakin Uptime, Supersonic Fun Voice Messenger ja tuoreimpana virtuaalitodellisuusmainoksia kokeileva Advr.

Vielä tällä hetkellä Area 120 -sivusto on lähinnä tyhjää täynnä. Lyhyen latausanimaation jälkeen voi ainoastaan jättää sähköpostiosoitteensa, ja ilmaista olevansa kiinnostunut Area 120 -projekteista. Sähköpostiosoitteen lisäksi palveluun pitää kertoa mobiilikäyttöjärjestelmänsä. Mikäli Googlen tulevaisuusvisiot kiinnostavat, voi halukkuutensa käydä ilmaisemassa osoitteessa https://area120.google.com/.