Uusimmat

Googlen ”Taimen” eli Pixel XL ensimmäistä kertaa esillä renderöidyissä kuvissa

12.07.2017 13:31 Muropaketin toimitus

Googlen oman Pixel-malliston uusia laitteita odotellaan saapuviaksi tänä vuonna. Suomalaisittain mielenkiintoinen yksityiskohta on uuden Pixel XL -puhelimen koodinimi ”Taimen”. Nyt puhelimesta on esillä ensimmäinen renderöinti.

Kuvan julkaisi AndroidPolice-sivusto, joka uskoo sen olevan hyvin lähellä lopullista julkaistavaa puhelinta. Puhelimen julkaisua odotetaan vasta lokakuulle, joten pieniä muutoksia saatetaan vielä tehdä ennen lopullista ulkoasun lukkoonlyömistä. Taimen muistuttaa paikoin suuresti ensimmäisen sukupolven Pixel-laitteita, mutta eroaa niistä kuitenkin muutamissa kohdissa. Laitteen valmistaa huhujen mukaan LG, joten yhtäläisyydet LG G6 -malliin eivät yllätä.

Puhelimessa ei tämän kuvan perusteella näy edellisestä mallista tuttua antenniraitaa, AP kuitenkin epäilee niiden olevan vain ovelasti piilossa. Takakamera ei näytä nousevan ylös takakuoresta, tai sitten sen ”kyhmy” on hyvin minimaalinen. Takapuolen yläreunan lasista osuutta on pienennetty edelliseen Pixeliin verrattuna, ja samalla sormenjäljenlukija on siirtynyt lasialueelta pois.

Etupuolella on LG:n valmistama 6-tuumainen AMOLED-näyttö 18:9-kuvasuhteella. Puhelimen reunat on painettu äärimmäisen pieniksi, ja kulmia on pyöristetty voimakkaasti. Vaikka äkkiseltään muotoilun ansiosta saattaakin näyttää siltä, että puhelimen näyttö kaartuu sen sivuille, on  Taimenen näyttö todellisuudessa täysin litteä. Etupuolella puhelimen yläreunassa on leveä aukko kaiutinta varten. Puhelimen alapuolesta ei ole tarjolla kuvaa, joten ei ole tiedossa onko suunnitteilla HTC-puhelimista stereoääni kahdella kookkaalla kaiuttimella. Kuulokeliitännän tilanne ei myöskään kuvista varmistu suuntaan eikä toiseen.

Kuvista ominaisuus ei näy, mutta AndroidPolicen tietojen mukaan puhelimen reunus toimisi samaan tapaan osana käyttöliittymää kuin HTC U11-puhelimessa. Puhelinta puristelemalla ja sivelemällä olisi siis mahdollista antaa käskyjä käyttöjärjestelmälle.