Uusimmat

GPS-navigointia matkapuhelimella

25.07.2007 15:07 Juha Kokkonen

Vielä runsas viisi vuotta sitten autonavigaattorit olivat kalliimpien automallien lisävarustelistalta rastittavan hintavaa herkkua, joista moni maallikko ei tiennyt tuolloin mitään. Muutama vuosi sitten markkinoille ilmestyivät ensimmäiset erilliset GPS-autonavigointilaitteet, jotka olivat tyyriistä hinnastaan huolimatta selvästi autovalmistajien tarjoamia integroituja ratkaisuja halvempia. Alati kasvava kysyntä teki kuitenkin tehtävänsä – valikoima lisääntyi nopeasti ja hinnat laskivat. Esimerkiksi vielä edelliskesänä autonavigaattorista joutui pulittamaan vähintään 500 euroa, kun nyt halvimmat lähtevät kaupasta mukaan jopa alle parilla sadalla eurolla. Tämä suunnistamisen pieni apulainen onkin vakiinnuttanut asemansa viimeisen vuoden aikana monesta kotitaloudesta löytyvänä yleislaitteena.

Pelkästään itse tarkoitukselle pyhitetyn navigaattorin sijaan hommaan on mahdollista valjastaa myös esimerkiksi kämmentietokone tai matkapuhelin. Näistä erityisesti kännykkä on potentiaalinen alusta navigaattorille, koska se on varustettu vähintäänkin kohtalaisilla langattomilla datayhteyksillä, kulkee käytännössä aina käyttäjänsä matkassa, toisin kuin yleensä hieman kookkaat tai hankalan malliset navigointilaitteet. Myös matkapuhelinvalmistajat ovat hiljattain havahtuneet GPS-tekniikan integroimiseen matkapuhelimiin ja esimerkiksi Nokian mallistosta löytyy tällä hetkellä kolme sisäisellä GPS-vastaanottimella varustettua matkapuhelinmallia (E90 Communicator, N95 ja 6110 Navigator). Nämä uutuuspuhelimet ovat kuitenkin vielä melko arvokkaita ja sisäisen GPS-vastaanottimen toimivuus kolmansien osapuolien ohjelmien kanssa on ainakin vielä hieman ontuvaa. Päätimmekin tutustua matkapuhelimella navigointiin, sekä sen tarjoamiin mahdollisuuksiin, hyötyihin ja haittoihin, GPS-monitoimiälypuhelimen sijaan tavallisen Nokian S60-älypuhelimen ja erillisen Bluetooth-liitäntäisen GPS-vastaanottimen avulla.

Saimme testiin blumax-Bluetooth-GPS-vastaanottimen Jimm’s PC-Storesta, sekä TomTomin NAVIGATOR 6 -valmispaketin maahantuojana toimivalta Deal Comp Oy:ltä. Yleisen kännykällä navigointiin tutustumisen ohella vertaamme TomTomin valmisratkaisua ilmaisohjelmien (Nav4All ja Nokia Maps) ja erillisen Bluetooth-GPS-vastaanottimen yhdistelmään.

Tässä artikkelissa testialustana käytettiin Nokian N71 -älypuhelinta, jonka ohjelmistoalustana toimii Symbian S60:n kolmas ohjelmistoversio. N71 on 3G-kolmitaajuuspuhelin (GSM 900/1800/1900 ja WCDMA 2100) mm. 2,4 tuuman QVGA-aktiivimatriisivärinäytöllä (320×240 pikseliä, 262 144 väriä), kahden megapikselin kameralla, miniSD-muistikorttipaikalla ja Bluetoothilla varustettuna. Puhelimen mitat ovat 98,6 x 51,2 x 25,8 mm ja paino 139 grammaa.

Sisältö

  1. GPS-navigointia matkapuhelimella
  2. TomTom NAVIGATOR 6
  3. Blumax Bluetooth GPS Receiver
  4. Nav4All (v7.2.0)
  5. Nokia Maps (v1.1)
  6. Loppuyhteenveto

Muropaketin uusimmat