Uusimmat

HTC ei ole luovuttanut älypuhelimien suhteen – tältä näyttää One M7 vuoden 2019 -versiona

12.10.2019 08:16 Muropaketin toimitus

HTC oli aikanaan varsin suosittukin älypuhelinmerkki. Noista ajoista on kuitenkin tultu todella reippaasti alaspäin.

Yritys on julkaissut viimeisen muutaman vuoden aikana pari älypuhelinta. Tänä vuonna on kuitenkin ollut todella hiljaista, eikä puhelimia ole julkaistu lainkaan.

Yrityksen uusi toimitusjohtaja Yves Maitres sanoi, ettei HTC ole luopunut älypuhelimiin liittyvästä liiketoiminnasta. Hän mainitsi, että he palaavat markkinoille, ”kun aika on oikea.” Paluussaan yritys aikoo panostaa rikkaisiin ja hyvin toimeentuleviin maihin kehittyvien maiden sijaan.

Toimitusjohtaja tunnusti HTC:n olevan muita matkapuhelinvalmistajia jäljessä. Tämä johtuu Maitresin mukaan siitä, että HTC on panostanut kehitystyön virtuaalitodellisuuslaitteisiin matkapuhelimien sijaan.

Alla pieni nostalgiatrippi vuonna 2013 julkaistun HTC One M7 -puhelimen faneille. Puhelimen suunnittelija julkaisi videon, jolla hän visioi saman puhelimen vuoden 2019 versiona.

Muropaketin uusimmat