Uusimmat

HTC julkaisee ensi vuoden aikana aiempaa vähemmän uusia älypuhelinmalleja

28.12.2017 16:48 Muropaketin toimitus

HTC aikoo keskittyä ensi vuoden aikana aiempaa harvempien älypuhelinmallien julkaisuun.

Nykyään Googlen omistuksessa oleva HTC on kärsinyt viimeisen vuoden aikana pahoista vaikeuksista mobiilialalla ja tehnyt noin 200 miljoonan euron edestä tappiota. Nyt HTC yrittää kääntää toimintansa takaisin voitolliseksi keskittymällä vuoden 2018 aikana vain muutaman älypuhelinmallin kehitykseen ja julkaisuun, raportoi Digitimes.

Vahvistamattomien tietojen mukaan HTC julkaisee älypuhelimien keskiluokkaan sijoittuvan U11+ -mallin tammikuussa. Ensi vuonna julkaistaan myös HTC:n seuraava lippulaiva, jonka nimen odotetaan olevan U12. Lippulaivasta tulee todennäköisesti löytymään 4K-resoluution näyttö, kaksoiskamera sekä Snapdragon 845 -suoritin.

HTC:n edellisen U11-lippulaivan Muropaketti-arvostelu on luettavissa täältä.