Uusimmat

HTC julkaisee ensi vuonna myös kaksoiskamerallisia älypuhelimia – haluaa kuitenkin erottua kilpailijoista

05.11.2017 16:55 Muropaketin toimitus

HTC aikoo julkaista ensi vuonna kaksoiskameralla varustettuja älypuhelimia. HTC haluaa kuitenkin erottua kilpailijoistaan myös jollain uudella toiminnolla.

HTC:n uusin lippulaiva, U11 Plus, käyttää vielä tavanomaista yksittäistä kameraa. Nyt HTC:n johtaja Chialin Chang on kuitenkin Engadgetin mukaan vahvistanut, että ensi vuonna yritys tulee julkaisemaan myös kaksoiskameroita hyödyntäviä älypuhelimia. Changin mukaan HTC haluaa kuitenkin erottua kilpailijoistaan jollain ”uudella ominaisuudella”.

HTC oli alun perin yksi ensimmäisistä valmistajista, jotka käyttivät laitteissaan kaksoiskameraa. Kaksoiskamera nähtiin muun muassa vuonna 2011 julkaistussa EVO 3D -mallissa. HTC siirtyi kuitenkin takaisin yksittäisiin kameroihin samalla kun monet muut valmistajat vasta aloittivat niiden käyttämisen tuotteissaan.

Changin mukaan HTC tulee ensi vuonna julkaisemaan viidestä kuuteen uutta älypuhelinta. Vielä ei tiedetä, kuinka moni niistä tulee hyödyntämään kaksoiskameraa.