UUSIMMAT

HTC:ltä on luvassa 5G-puhelin vielä tänä vuonna

23.02.2020 17:22 | Muropaketin toimitus

Pahoista talousvaikeuksista kärsinyt HTC aikoo julkaista vielä tänä vuonna 5G-yhteyksiä tukevan puhelimen.

HTC:n talousvaikeuksien myötä valmistaja on julkaissut lähivuosina varsin vähän puhelimia, ja esimerkiksi sen uusin lippulaivamalli on edelleen toukokuussa 2018 julkaistu HTC U12+.

Viime syyskuussa HTC palkkasi uuden toimitusjohtajan, Yves Maitren, joka on kertonut haastattelussa, ettei HTC ole kuitenkaan vielä luovuttanut älypuhelimien kanssa. Sen sijaan valmistaja aikoo esitellä tänä vuonna muun muassa 5G-puhelimen, kertoo XDA-Developers.

Lisäksi HTC panostaa jatkossakin VR- ja AR-teknologioihin. Yhtiö tuleekin näillä näkymin esittelemään uusia pääosin pelikäyttöön suunniteltuja VR-laseja maaliskuun aikana.

Muropaketin uusimmat