Uusimmat

Android 6.0 Marshmallow -käyttöjärjestelmä & EMUI 4.1

08.12.2016 11:00 Juha Kokkonen

Android 6.0 Marshmallow -käyttöjärjestelmä & EMUI 4.1

Käyttöjärjestelmänä Novassa käytetään yli vuoden ikäistä Android 6.0 Marshmallowia, jonka päälle on puettu Huawein oma EMUI-käyttöliittymän toiseksi uusin 4.1-versio. Sama yhdistelmä löytyy useista tämän vuoden aikana TaskuMurossa testatuista Huawein puhelimista, kuten P9:stä, P7 Litestä, Honor 8:sta ja Honor 7 Litestä.

EMUI:lle tyypilliseen tapaan käyttöliittymän kustomointi on varsin raskas, eikä se muistuta juurikaan vakio-Androidia. Novaan on esiasennettuna kymmenkunta ”ylimääräistä” kolmannen osapuolen lisäsovellusta, joista kaikki TaskuMuron lukijat eivät varmasti ole erityisen mielissään. Onneksi ne voi halutessaan poistaa puhelimesta.

Huawein kustomoiman käyttöliittymän vahvuuksiin kuuluu edelleen pienet lisäominaisuudet, jotka eivät sisälly vakio-Androidin repertuaariin. Sellaisia ovat mm. kattava puhelimen hallintasovellus, sormenjälkitunnistimen eletoiminnot, näytön kutistettu näkymä sekä ajastettu virran kytkentä.

Huawei ei ole vielä vahvistanut Android Nougat -päivityksen virallista saapumisaikataulua Novalle, mutta yrityksen alustavan arvion mukaan OTA-päivitys on luvassa ensi vuoden toisella neljänneksellä eli huhti–kesäkuussa.

Sisältö

  1. Johdanto
  2. Ulkoinen olemus ja tekniset ominaisuudet
  3. Kamera
  4. Android 6.0 Marshmallow -käyttöjärjestelmä & EMUI 4.1
  5. Suorituskyky ja akunkesto
  6. Yhteenveto