UUSIMMAT

Huawei sai uuden 90 päivän helpotuksen Yhdysvaltojen kauppakiellosta

20.08.2019 08:35 | Muropaketin toimitus

Huawei on saanut 90 päivää lisäaikaa käydä kauppaa Yhdysvaltalaisten yritysten kanssa. 

Huawei joutui aiemmin tänä vuonna Yhdysvaltojen asettamaan kauppakieltoon, joka uhkasi Huawein ja yhdysvaltalaisten yritysten välistä kauppaa. Toukokuussa Huawei ja yhdysvaltalaisyritykset saivat 90 päivää jatkoaikaa kaupankäyntiin, mutta helpotuksen oli määrä päättyä 19. päivä elokuuta.

Nyt Yhdysvallat ovat antaneet Huaweille ja yhdysvaltalaisyrityksille vielä toiset 90 päivää lisäaikaa käydä kauppaa. Lisäajan tarkoituksena on antaa yhdysvaltalaisille yrityksille mahdollisuus vieroittaa itsensä Huawein tuotteista ja palveluista. Huawein kannalta ikävänä puolena Yhdysvallat lisäsi samalla 46 Huawein tytäryhtiötä vientikieltolistalle, kertoo Android Police.

Huawei on kertonut vastustavansa päätöstä, mutta valmistajan mukaan päätöksellä ei ole silti olennaista vaikutusta Huawein liiketoimintaan millään tavoin.