Uusimmat

Huawei vahvisti kehittäneensä oman käyttöjärjestelmänsä varmuuden vuoksi, mikäli Android ja Windows eivät olisi enää käytettävissä

15.03.2019 19:54 Muropaketin toimitus

Huawei on varautunut siihen, että kauppasuhteet Yhdysvaltojen kanssa äityisivät niin pahoiksi, ettei Googlen ja Microsoftin kehittämien Android ja Windows -käyttöjärjestelmine käyttö olisi enää mahdollista.

Huawein kuluttajaliiketoiminnoista vastaavan Richard Yu mukaan Huawei on kehittänyt omat mobiili- ja työpöytäkäyttöjärjestelmänsä varmuuden vuoksi, kertoo South China Morning Post. Huawein omat käyttöjärjestelmät otetaan kuitenkin käyttöön vain poikkeustilanteessa, eikä Huawei itse halua luopua Androidista tai Windowsista.

”Tuemme yhteistyökumppaneidemme käyttöjärjestelmiä täysin ja kuluttajat rakastavat niiden käyttöä. Android ja Windows pysyvät aina ykkösvaihtoehtoinamme”, Yu kertoo.

Yhdysvaltojen, Huawein ja muiden valtioiden välille on syntynyt jännitteitä, sillä niissä pelätään Huawein valmistamien laitteiden olevan tietoturvauhka.