Huawei vakuuttaa komponenttien riittävän

15.09.2020 10:41 | Muropaketin toimitus

Kerroimme aiemmin Huawein ongelmista saada hankittua näyttöpaneeleita laitteisiina. Huawei vakuuttaa, ettei komponenttien puute muodostu yritykselle ongelmaksi.

Uutisoimme aiemmin ettei Huawei olisi vastaisuudessa saamassa LG:n tai Samsungin valmistamia näyttöjä. Huawei toimittikin Muropaketille asiasta virallisen lausunnon:

”Huawei on rakentanut monipuolisen toimitusjärjestelmän eikä ole täten riippuvainen yksittäisistä tavarantoimittajista.

Meillä on teknologinen ratkaisu, jonka avulla meillä on mahdollisuus hankkia näyttöjä ja jatkaa yhteistyötä tavarantoimittajien kanssa voidaksemme tarjota parempia tuotteita ja palveluja kuluttajille.”

Yritys kommentoi myös komponenttitilanne myös yleisemmällä tasolla:

”Huaweilla on tarpeeksi piirisarjoja varastossa, jotta voimme jatkaa matkapuhelintoimituksia. Huawei tulee lanseeraamaan uusia älypuhelimia tänä vuonna.

Huaweille on tärkeää, että kuluttajlla on oikeus käyttää haluamiaan älypuhelimia ja teknologiatuotteita ja että heillä on mahdollisuus käyttää palveluja monipuolisesti ja nauttia käyttömukavuudesta.

Voidaksemme tarjota kuluttajille korkealuokkaisia tuotteita ja palveluja, olemme täysin varautuneet kasvaviin haasteisiin.

Huawein tuotteiden toiminnot ja palveluoikeudet eivät muutu ja tulemme tarjoamaan järjestelmäpäivityksiä normaalisti myös tulevaisuudessa vastaten kuluttajien ja kumppaneidemme odotuksiin. Huawei on sitoutunut tuomaan markkinoille parempia tuotteita ja tarjoamaan kuluttajien arkea helpottavia teknologisia innovaatioita sekä tuomaan ratkaisuja laitteiden välisen saumattoman kommunikoinnin tukemiseksi.

Tuomme myös Suomeen myyntiin syys-lokakuussa useita, uusia tuotteita kuten Watch GT 2 Pro -älykello, Watch Fit -älykello, Freebuds 3 Pro langattomat vastamelukuulokkeet sekä Matebook X- ja Matebook 14 kannettavat tietokoneet ja P Smart 2021 -älypuhelin.”