Uusimmat

Huawein toimitusjohtaja vahvisti: Puhelinten myynti ulkomailla on laskenut 40 prosenttia

17.06.2019 20:11 Muropaketin toimitus

Huawein toimitusjohtaja Ren Zhengfei on myöntänyt, että Yhdysvaltojen kauppakiellon vuoksi Huawein puhelimien kotimarkkinoiden ulkopuoliset myyntiluvut ovat laskeneet 40 prosenttia.

Vuonna 2018 Huawei toimitti 200 miljoonaa puhelinta. Tällöin Huawei oli kirimässä Samsungia ja näytti siltä, että Huawei olisi voinut kasvaa maailman suurimmaksi puhelinvalmistajaksi. Nyt Yhdysvaltojen asettama kauppakielto on kuitenkin romuttanut haaveet markkinoiden ykköspaikasta ainakin toistaiseksi.

Kauppakiellon vuoksi yhdysvaltalaiset yritykset eivät voi enää myydä tuotteitaan Huaweille, mikä vaikeuttaa tilanne niin Android-käyttöjärjestelmän kuin komponenttien saamisessa. Aiemmassa Muropaketin äänestyksessä hieman yli puolet vastaajista olisi valmis ostamaan Huaweilta myös jollain muulla käyttöjärjestelmällä kuin Androidilla toimivan puhelimen.

Vaikka kansainväliset myyntiluvut ovat romahtaneet, kasvaa Huawein puhelimien suosio edelleen Kiinassa, kertoo Android Authority.