Uusimmat

Huawein vuoden aikana myymien älypuhelimien määrä tulee todennäköisesti ylittämään 200 miljoonan laitteen rajapyykin

18.12.2018 08:40 Muropaketin toimitus

Maailman toiseksi suurimmaksi älypuhelinvalmistajaksi heti Samsungin jälkeen kirinyt Huawei uskoo tämän vuoden aikana pystyvänsä myyntiennätykseensä. Se merkitsisi myös 200 miljoonan toimitetun laitteen rajapyykin rikkomista.

200 miljoonaan laitteeseen  lasketaan mukaan niin Huawein sekä sen omistaman alabrändi Honorin myymät puhelimen. Nykyisen ennusteen mukaan 200 miljoonan rajapyykki tavoitetaan suunnilleen joulukuun 25. päivänä, kertoo South China Morning Post. Mikäli tavoitteeseen päästään, aikoo Huawei juhlistaa myyntilukuja erillisen juhlamallin julkaisulla.

Huawei ohitti vuoden aikana Applen markkinaosuuksissa vuoden toisella ja kolmannella neljänneksellä. 100 miljoonan myydyn laitteen rajapyykki rikkoutui viime heinäkuussa. Noin 200 miljoonan myynneillä Huawei on kasvanut viime vuoteen verrattuna noin 30 prosentin verran.