Uusimmat

Huhujen mukaan Microsoft työstää jo nyt Surface Duon Android 11 -päivitystä

22.06.2020 16:45 Muropaketin toimitus

Huhujen mukaan Microsoftin kahdesta näytöstä muodostuva Surface Duo -puhelin saattaisi ilmestyä markkinoille jo elokuussa. Nyt uusi vuoto tukee ripeää julkaisutahtia entisestään. 

Jo viime vuonna esitelty Surface Duo on taittuva Android-puhelin. Siinä kaksi 5,3-tuumaista näyttöä muodostavat yhdessä 8,3-tuumaisen kokonaisuuden. Kuten voi odottaa, tukee Surface Duo Android-sovelluksia ja kummallakin näytöllä voi käyttää yhtä aikaa eri sovellusta. Vaakatasoon käännettynä toista näyttöä voi käyttää myös näppäimistönä.

Aiemmin Microsoft varoitti, että Surface Duo ja Neo saattavat ilmestyä vasta hamassa tulevaisuudessa, mutta kuten kerroimme aiemmin, puhelin saattaa sittenkin ilmestyä jo elokuussa. Nyt Windowslatest kertoo sisäpiirin lähteisiinsä viitaten, että Surface Duossa tulee olemaan julkaisuhetkellä Android 10, mutta Microsoft kehittää laitteelle jo nyt Android 11 -päivitystä joka julkaistaan mahdollisimman nopealla aikataululla.

Aiemmin julkistettujen tietojen mukaan suorittimena puhelimessa olisi Snapdragon 855 ja keskusmuistia löytyy kuusi gigatavua. Tallennustilaa on tarjolla puolestaan 64 gigatavua.