Uusimmat

Huhujen mukaan Spotify aikoo testata musiikkipalvelunsa hinnan korotuksia Skandinaviassa

17.08.2019 08:55 Muropaketin toimitus

Vahvistamattomien tietojen mukaan Spotify aikoo nostaa perhetilauksensa hintaa noin 13 prosentilla Skandinaviassa.

Bloombergin mukaan perhetilauksen hinta nousisi noin 13 prosentilla. Tällä hetkellä korkeintaan kuusi samassa osoitteessa asuvaa henkilöä kattava perhetilaus maksaa Suomessa 14,99 euroa, eli uusi hinta voisi asettua noin 17 euroon.

Bloombergin saamat tiedot ovat peräisin sisäpiirin lähteiltä, eikä hinnan korotuksia ole vielä vahvistettu virallisesti. Vielä ei tiedetä, koskevatko mahdolliset hinnan korotukset Suomea, sillä Suomi ei varsinaisesti kuulu Skandinaviaan. Hintojen korotukset eivät myöskään ole välttämättä pysyviä, sillä kyse on testistä.

Perhetilin suosio on laskenut ruotsalaisen Spotifyn saamia tuloja yhtä käyttäjää kohti. Esimerkiksi kaveriporukat ovat hyödyntäneet tilausta, vaikka se on tarkoitettu vain perheille.

Spotifyllä on jo yli 108 miljoonaa maailmanlaajuista maksavaa tilaajaa joista 80 prosenttia on eurooppalaisia ja pohjois- tai etelä-amerikkalaisia. Siitä huolimatta yhtiö tekee edelleen tappiota. Spotify on pyrkinyt kasvattamaan käyttäjäkuntaansa matalilla hinnoilla ja alennuksilla, mutta Amazonin, Applen ja YouTuben kaltaiset kilpailijat kisaavat Spotifyn kanssa käyttäjien suosiosta.