Uusimmat

Huipputurvalliseksi mainostettu TaigaPhone saapuu Venäjältä

30.09.2017 15:34 Muropaketin toimitus

Tietoturvayhtiö Kaspersky Lab on ollut viime aikoina otsikoissa siihen kohdistuneiden epäilysten vuoksi. Venäjän valtion vasalliksi väitetyn Kasperskyn perustaja aikoo väitteistä huolimatta tuoda markkinoille oman älypuhelimen.

Bloombergin mukaan ouhelinta työstämässä on ollut Natalia Kaspersky, yksi Kaspersky Labin perustajista. TaigaPhone estää Googlea ja muita ulkopuolisia tahoja vakoilemasta puhelimen käyttäjää. Puhelimen suunnittelusta vastaa InfoWatch Group, jonka johtaja Natalia Kaspersky myös on.

Puhelimen käyttöjärjestelmänä on erikoisversio Androidista. Sen ei pitäisi pystyä keräämään tietoja käyttäjästä laisinkaan. Pääseekö puhelimella edes Googlen Play -kauppaan jää nähtäväksi.

TaigaPhonella voi myös valvoa mitä tietoja eri sovellukset yrittävät kerätä. Puhelimen suunnittelemisen pääsyyksi yhtiö kertoo venäläisten yritysten ja yksityishenkilöiden suojelun amerikkalaisyritysten urkinnalta. Jonkinlaista ironiaa voi nähdä siinä, että Yhdysvalloissa puolestaan on luovuttu Kasperskyn tuotteista, koska on arveltu niiden vuotavan tietoja Venäjän hallinnolle.

Puhelinta valmistetaan aluksi Kiinassa 50 000 kappaleen erä. Ensimmäisinä TaigaPhoneen pääsevät käsiksi ihmiset, jotka työskentelevät Venäjän valtion osittain omistamissa yrityksissä. Venäjän lisäksi puhelinta ollaan tuomassa myyntiin ainakin Malesiassa ja Arabiemiraateissa. Hintaa puhelimella on Venäjällä 15 000 ruplaa, noin 220 euroa. Kaksois-SIM-ominaisuuden, kahden kameran  ja viiden tuuman näytön lisäksi juuri muita teknisiä tietoja ei ole julkistettu.

Muropaketin uusimmat