Uusimmat

Keskinäistä vertailua ja loppusanat

31.12.2008 23:49 Juha Kokkonen

 

Keskinäistä vertailua

Vaikka erityisesti monet Apple iPhonen kannattajat ovatkin innokkaita tyrmäämään kaikki uudet kosketusnäyttöpuhelimet iPhonen kopioiksi, todistaa jo pelkästään tämä neljän puhelimen testijoukko jotain aivan muuta. Vaikka laitteesta, jonka etupuolesta suurin osa on tasaisen näyttöpinnan peitossa, onkin hankalaa saada aivan omanlaistaan muotoiluelämystä, on testijoukon neljää puhelinta mahdotonta sekoittaa toisiinsa. Muotokielessä ainoastaan Samsungissa on selviä viittauksia iPhonen suuntaan.

Yksikään vertailun puhelimista ei ole ominaisuuksiltaan selvästi ylitse muiden. Siinä missä joku puhelin loistaa tietyllä osa-alueella, ovat muut luurit parempia jonkin toisen ominaisuuden kohdalla. HTC on selvästi nelikon pienin niin mitoiltaan kuin kokonaistilavuudeltaankin. Nokian vahvuutena on puolestaan hinnoittelu ja näytön käyttötuntuma sekä käytettävyys sormin. Sony Ericsson vetää pisimmän korren näytön resoluutiolla ja fyysisellä QWERTY-näppäimistöllä. Samsungin parhaita puolia ovat puolestaan suuri sisäinen muisti sekä viiden megapikselin kamera. Alla olevaan taulukkoon on kerätty yhteen kaikki tärkeimmät tiedot suoran vertailun helpottamiseksi.

Loppusanat

Noin kuukauden neljään kosketusnäyttöpuhelimeen totuttelemisen jälkeen vanhaan Nokian S60 3rd Edition -älypuhelimeen palaaminen tuntuu kömpelöltä ja vanhanaikaiselta. On hölmöä luovia läpi valikoiden näppäimiä painellen, kun kosketusnäytöltä voisi suoraan valita haluamansa valinnat. Perinteiseen näppäimistöön tottuu kuitenkin jälleen nopeasti – paljon nopeammin kuin kosketusnäyttöön. Kunnon vasteen tarjoavia oikeita näppäimiä on mukava painella ja virhepainallukset jäävät menneisyyteen. Uskon, etteivät kosketusnäytölliset puhelimet ole pelkkä ohimenevä muotivillitys, mutta toistaiseksi kosketusnäytöstä ei ole vielä tekstinsyöttövälineenä fyysisen näppäimistön selättäjäksi. Monipuolisilla toiminnoilla varustettujen älypuhelinten ohjastamiseen kosketusnäyttö on sen sijaan mainio valinta, kunhan käyttöliittymä on suunniteltu kosketusnäyttöä ajatellen.

Kosketusnäyttöpuhelinten suurin ongelma on juuri käytettävyydessä. Optimitilanne olisi, ettei käyttäjän tarvitsisi missään tilanteessa kaivaa esille mitään sormea pienempää, ja siinä asiassa Applen iPhone näyttääkin muille tietä, sillä kyseisen laitteen kapasitiivinen kosketusnäyttö ei edes toimi kosketuskynän kanssa. Windows Mobile -puhelimissa valmistajat ovat lähestyneet asiaa omilla käyttöjärjestelmän päälle asennetuilla käyttöliittymillä, jotka eivät ole kaiken kattavia, vaikka toteutus olisikin onnistunut. Jossain vaiheessa käyttäjä tunkeutuu niin syvälle valikoiden syövereihin, että raaka Windows Mobile tulee esille, ja silloin sormenpäällä ohjastaminen käy vaikeaksi. Etenkin HTC:n ja Sony Ericssonin suuriresoluutioisilla näytöillä objektit alkavat käydä niin toivottoman pieniksi, että niiden tehokas käyttäminen miehen sormilla alkaa käydä mahdottomaksi tehtäväksi. Vertailujoukosta Nokia 5800 XpressMusic on ainut puhelin, jolla lähestulkoon kaikkien toimintojen käyttö onnistuu pelkällä sormella, ja syy siihen löytyy käyttöjärjestelmästä. S60 5th Editionin käyttöliittymä on suunniteltu kokonaan sormella käytettäväksi, joten pintaa syvemmältäkään ei tule vastaan sormikäyttäjälle mahdottomaksi osoittautuvia valikkoviidakoita.

Kun käyttöliittymä saadaan täydellisesti optimoiduksi kosketusnäytölle ja sormikäyttöön, tulee toisena ongelmana vastaan näytön tunnottomuus. Ihmisellä on kämmenissä ja sormissa erittäin tarkka tuntoaisti ja sen hyödyntäminen tarkkuutta vaativissa käsiaskareissa nopeuttaa tehtävän suorittamista huomattavasti. Kosketusnäytön pinta on luonnollisesti täysin tasainen, eikä anna periksi juuri lainkaan. Tilannetta voisi verrata tavallisen näppäimistön käyttämiseen ohuet villasormikkaat kädessä, josta seuraa luonnollisesti virhepainalluksien lisääntyminen sekä nopeuden hidastuminen. Vertailujoukossa parhaimman näppäilytuntuman tarjosivat puhelimet, joiden näytön pinta oli mahdollisimman pehmeä ja jotka antoivat haptista palautetta väristämällä puhelinta. Lähitulevaisuudessa on luvassa todellisen fyysisen näppäintuntuman tarjoavia kosketusnäyttöjä, mutta niitä odotellessa kosketusnäytöt pysyvät tavallisiin näppäimistöihin nähden pelkässä haastajan roolissa.

Kaikki vertailun neljä älypuhelinta ovat melkoisia monitaitureita, esimerkkejä nykypäivän matkapuhelintekniikan kärkipäästä. Vaikka HTC, Samsung ja Sony Ericsson ovat nähneet vaivaa alla pyörivän Windows Mobile 6.1:n piilottamiseksi, on syytä muistuttaa, että hyvinkin lähellä pinnan alla sykkii edelleenkin se vanha tekninen käyttöjärjestelmä. Tästä syystä kyseisiä laitteita ei voikaan suositella varauksetta kenelle tahansa käyttäjälle, sillä Windowsin säätäminen ja ”kesyttäminen” vaatii pientä harrastuneisuutta sekä säätämisintoa, jota esimerkiksi Nokian peruspuhelimesta uuteen kytkysopimuksella hankittuun hienoon kosketusnäyttöpuhelimeen siirtyvältä naisihmiseltä harvoin löytyy riittävästi. Nelikon helpoin lähestyttävä onkin Nokian 5800 XpressMusic, joka käyttää Nokian omaa S60 5th Edition -käyttöliittymää.

Jos vertailuryhmän neljästä puhelimesta pitää valita paras tai parhaat, osuu valinta Nokialaiseen ja Sony Ericssoniin. Nokia 5800 XpressMusic erottuu muista edukseen erityisesti hyvän kosketustuntuman, onnistuneiden multimediatoimintojen, yhtenäisen ja helpon käyttöliittymänsä sekä edullisen hintansa ansiosta. Sony Ericsson Xperia X1 ei esiinny hinnalla edukseen, mutta sen sijaan ylpeilee tarkalla ja suuriresoluutioisella näytöllään, sulavalla toiminnallaan sekä esiin liukuvalla QWERTY-näppäimistöllään. Pelkän kosketusnäytön takia ei kumpaakaan kannata ostaa, mutta jos ymmärtää uuteen tekniikkaan liittyvät kikat, saa kaikista vertailun neljästä älypuhelimesta varmasti erinomaisen kumppanin.

Sisältö

  1. Kosketusnäytölliset uuden sukupolven älypuhelimet testissä
  2. HTC Touch Diamond
  3. HTC Touch Diamond - Käyttöliittymä ja käyttökokemukset
  4. Nokia 5800 XpressMusic
  5. Nokia 5800 XpressMusic - Käyttöliittymä ja käyttökokemukset
  6. Samsung SGH-i900 Omnia
  7. Samsung SGH-i900 Omnia - Käyttöliittymä ja käyttökokemukset
  8. Sony Ericsson Xperia X1
  9. Sony Ericsson Xperia X1 - Käyttöliittymä ja käyttökokemukset
  10. Keskinäistä vertailua ja loppusanat