Uusimmat

HTC Touch Diamond

31.12.2008 23:49 Juha Kokkonen

 

Vaikka 1997 perustettu HTC ei olekaan vielä erityisen tunnettu matkapuhelinvalmistaja suurien massojen keskuudessa, on kyseessä yksi markkinoiden perinteikkäimmistä älypuhelinvalmistajista. Aiemmin HTC valmisti kämmentietokoneita ja puhelimia matkapuhelinoperaattoreille brändättyinä sekä esimerkiksi tuotenimikkeen Qtek alla. Ensimmäisen Microsoft-älypuhelimensa HTC valmisti vuonna 2002. Vuonna 2006 HTC toi markkinoille puhelimet oman brändinsä nimissä. Alkukesästä 2008 markkinoille tullut Touch Diamond oli HTC:n ensimmäinen erityisesti tyyliseikat silmällä pitäen muotoiltu puhelinmalli, joka on jo onnistunut voittamaan EISA:n ”Vuoden Eurooppalainen älypuhelin 2008-2009″-palkinnon. Tänä syksynä HTC esitteli Touch HD -mallin, joka on varustettu tarkalla ja suurella 3,8” näytöllä. Tähän vertailuun saatiin mukaan Touch Diamond -malli, jonka hinta liikkuu 500-550 euron tietämillä.

HTC Touch Diamond toimitetaan todella erikoisesti muotoillussa pakkauksessa. Pakkauksen päällä on todella tyylikkäät mustansävyiset pahvikuoret, joiden alta paljastuu kiiltävästä muovista valmistettu, pienin logoin varustettu rasia. Rasian kyljet viistoutuvat kohti pohjaa, joten pakkaus on vähintäänkin mielenkiintoisen näköinen. Kun rasian kansi avataan, alta paljastuu tyylikkäästi esille aseteltu puhelin sekä kehykseen upotetut nappikuulokkeet. CD-levyt ja osa paperitavarasta on piilotettu rasian kanteen ja loput tarvikkeet löytyvät välipohjien alta.

Touch Diamondin mukana toimitetaan itse puhelimen lisäksi akku, vara-stylus-kynä, USB-kaapeli, laturi irrotettavalla pistokepäällä, handsfree-kuulokkeet, kuulokkeiden pehmusteet, näytön suojakalvo, kaksi ohjelmisto CD-levyä sekä pikaopas ja muuta paperitavaraa.

Touch Diamondin mustat vakiokuulokkeet kytketään puhelimen USB-liitäntään, joten niitä ei saa helposti korvattua tavallisilla kuulokkeilla, mikä on sääli. Melko vaatimattomasti muotoillut muovisen oloiset pehmustetut nappikuulokkeet eivät ole äänenlaadultaan kummoiset, sillä toisto on jännittyneen ja terävän kuuloista, vaikka bassoa tuntuukin löytyvän välillä kohtalaisesti. Keskeltä kuulokejohtoa löytyy pieni musta mokkula, joka toimii handsfreen vastausnappulana ja mikkinä.

Verkkovirtalaturi on varustettu irrotettavalla pistokepäällä, mutta ainakaan testikappaleen mukana ei toimitettu kuin kotoisessa suomessa käytettävä pistoke. Laturin päällispuoli on kiiltävää mustaa muovia ja laturin ollessa kytkettynä seinään siihen syttyy valkoinen HTC-logo. Laturin pyrstöstä löytyy USB-liitäntä, johon pakkauksen mukana toimitettava USB-kaapeli kytketään. Puhelimen lataus ja datasiirto hoituu siis yhdellä ja samalla kaapelilla. HTC on päätynyt käyttämään kaapelin päässä epästandardia mini-USB:ia muistuttavaa liitintä, joten johtoa ei voi käyttää muiden laitteiden kanssa.

HTC Touch Diamond on älypuhelimeksi erittäin solakka tapaus ja samalla se onkin vertailun pienikokoisin laite. Ulkomitoiksi valmistaja ilmoittaa 102 x 51 x 11,35 mm ja painoksi 110 grammaa. Käyttöjärjestelmänä pyörii Windows Mobile 6.1 Professional ja sen päälle HTC on asentanut oman TouchFLO 3D -käyttöliittymän. 2,8 tuuman TFT-LCD-värinäyttö kykenee VGA-resoluutioon (480×640) ja on varustettu kosketustuella. Prosessorina häärii 528 MHz Qualcomm MSM7201A ja työmuistina toimii 192 megatavua DDR-SDRAM:ia. Käyttöjärjestelmän sisältävää ROM-muistia on 256 megatavua, jonka lisäksi erillistä sisäistä tallennustilaa löytyy vielä 4 gigatavua. Muistikorttipaikkaa laitteesta ei löydy.

Matkapuhelinverkoista ja datansiirtoprotokollista tuettuina ovat kolmitaajuus-GSM (900/1800/1900 MHz), GPRS, EDGE, HSDPA ja WCDMA (3G). Käytännössä tämä tarkoittaa datasiirrossa maksimissaan 384 kb/s lähetysnopeutta ja 7,2 Mb/s latausnopeutta. Muita Touch Diamondin ominaisuuksia ovat A-GPS-vastaanotin, Bluetooth 2.0, WLAN IEEE 802.11 b/g, FM-RDS-radio, 3,2 megapikselin kamera automaattitarkennuksella sekä videopuheluille etupuolen VGA CMOS -kamera. 900 mAh Li-Ion akulla valmistaja lupaa 270 minuutin puheajan tai 396 tunnin valmiusajan 3G-verkossa, sekä 330 minuutin puheajan tai 285 tunnin valmiusajan GSM-verkossa. Värivaihtoina ovat musta sekä hiljattain lanseerattu valkoinen.

Touch Diamondin kuoret ovat muovia, kyljissä näytön ympärillä kulkevia metallikaistaleita lukuun ottamatta. Ohut ja kompaktin kokoinen puhelin sujahtaa vaivatta housuntaskuun. Etupuolta hallitsee kookas resistiivinen (paineen tunnistukseen perustuva) 2,8″ kosketusnäyttö sekä alaosan näppäimet. Vaikka näyttö on yleisesti ottaen varsin kookas, on se kosketusnäytöksi sieltä pienimmästä päästä. Valmistajan pressikuvissa mustalta näyttävä etukuori on todellisuudessa tumman hopeanharmaata hieman peilipintaista muovia. Muotoilu on yksinkertaista ja hieman kulmikasta – siitä joko pitää tai ei pidä. Kiiltävä ja sileä pinta on todellinen sormenjälkimagneetti, ja jo muutaman minuutin hypistelyn jälkeen pinta on täynnä rasvaisia jälkiä.

Näytön alapuolelta löytyvä näppäinkaistale vie karkeasti ottaen noin neljäsosan puhelimen etupaneelista, joka on kosketusnäytöllisessä puhelimessa melko paljon. Toisaalta kaistale helpottaa laitteen pitämistä kädessä, sillä peukaloa voi lepuuttaa sen päällä. Näppäimistö koostuu koti-näppäimestä, paluu-näppäimestä, puhelun vastaus- ja lopetusnäppäimistä sekä keskellä sijaitsevasta HTC Navista. Kaikki näppäimet ovat yhtenäistä muovilevyä, lukuun ottamatta keskellä pienessä kuopassa sijaitsevaa pyöreää valintanäppäintä. HTC Navi koostuu valintanäppäimestä, sen sivuilla sekä ylä ja alapuolella sijaitsevista neljästä suuntanäppäimestä sekä kosketuksen tunnistavasta kehästä valintanäppäimen ympärillä.

Valintanäppäimen tuntuma on hyvä ja pienen kuopan ansiosta siihen osuu helposti suuremmallakin peukalolla. Muiden näppäinten liike on lyhyt ja näpäkkä, mutta tuntuma on tietyllä tapaa hieman epämääräinen, koska näppäimillä ei ole selviä rajoja. Esimerkiksi sivusuuntanäppäintä voi painaa lähes puhelimen reunasta asti ja tuntuma muuttuu tahmeammaksi keskustaa lähestyttäessä. Kosketuksen tunnistava kehä toimii musiikki- ja videopätkien kelaamisessa sekä zoomaamisessa esimerkiksi webbiselaimessa, kuvia katsellessa sekä Word- ja Excel-dokumentteja selatessa. Kosketuskehän tuntuma on kuitenkin hieman epämääräinen ja sitä olisi voitu hyödyntää vielä useammissa yhteyksissä.

Näppäimet ovat taustavalaistu valkoisella valolla ja keskellä sijaitsevaa valintanäppäintä on valaisemassa neljä valkoista valopistettä. Valintanäppäimen valaistus toimii merkkivalona eri toimintojen yhteydessä. Valo on animoitu tyylikkäästi ja esimerkiksi puhelimen ollessa latauksessa valot ”pyyhkäisevät” valintapainikkeen yli pehmeästi kerta toisensa jälkeen. Lisäksi esimerkiksi puhelun saapuessa luurinäppäinten valot syttyvät palamaan tarjoten vaihtoehdon vastata tai hylätä puhelu.

Näytön yläpuolelta löytyy valoisuussensori, kuulokeaukko sekä VGA-tasoinen (640×480) CMOS-kamera videopuheluita varten. Terävästi muotoiltu kuulokkeen aukko kerää ikävästi pölyä sekä muuta likaa ja on hankala puhdistettava.

”Kliiniä” muotoilua mukaillen Touch Diamondin kylkiin on ripoteltu vain vähänlaisesti painikkeita. Puhelimen yläpäädyn vasempaan reunaan on sijoitettu virtapainike, joka on lähes muun pinnan tasolla, liikkeeltään pieni ja tuntumaltaan harmillisen epämääräinen. Keskellä virtanäppäimen vieressä on kaiuttimen aukko. Vasemman kyljen yläosasta löytyvät puolestaan äänenvoimakkuuden säätöpainikkeet, jotka ovat myöskin tuntumaltaan hieman epämääräiset. Kyljen puoliväliä koristaa metallireunukseen laserilla kaiverrettu ”HTC Innovation”-teksti.

Oikea kylki on täysin koskematon, lukuun ottamatta metalliin kaiverrettua ”4GB Internal Storage”-tekstiä. Lisäksi stylus-kosketuskynä löytyy oikeasta alakulmasta. Puhelimen pohjaan on sijoitettu standardin mukainen mini-USB-liitin, jonka kautta hoituu lataus, datayhteys tietokoneeseen sekä kuulokkeiden kytkeminen. Puhelimen lataus onnistuu myös tietokoneen USB-liitännän kautta.

Touch Diamondin takakuori on mustaa kiiltävää muovia ja täynnä erisuuntaisia kaltevia pintoja. Muodot tukevat puhelimen tyyliteemaa ja matkivat hiottua timanttia mallinimeen viitaten. Takakuoren muodot ovat mukavan erikoiset, mutta pinnan korkeimmat kulmakohdat kuluvat harmillisen nopeasti naarmuisen näköiseksi. Takakuoren viistoksi pyöristetyt kulmat korostavat puhelimen ohuutta entisestään ja helpottavat esimerkiksi taskuun sujauttamista. Kosketuskynän paikka on takakuoren vasemmassa alakulmassa ja se lukittuu paikalleen pehmeästi magneetin avulla. Lisäksi kosketuskynän paikka on ”aktiivinen”, eli lukittuna tai valmiustilassa oleva puhelin herää eloon vetämällä kynän ulos.

3,2 megapikselin automaattitarkenteisen kameran linssi on keskellä takakuoren yläosaa. Kameraa ympäröi harjattua metallia imitoiva hopeinen kolmio, eikä linssillä ole erillistä suojaa.

Takakuori irtoaa ylöspäin liu’uttamalla. Alta paljastuu muovinen runko sekä paikat akulle ja SIM-kortille. Akun paikka on yllättävän pieni, sillä se vie vain noin kolmasosan taustapuolen alasta. SIM-kortti asetetaan paikalleen liu’uttamalla ilman erityisiä kikkailuja.

Touch Diamondissa käytetään 900 mAh Litium-ioni polymeeriakkua, jonka käyttöjännite on perinteinen 3,7 volttia. Akun kapasiteetti on vertailujoukon pienin ja erityisen pieni virtasyöppöön älypuhelimeen.

Sisältö

  1. Kosketusnäytölliset uuden sukupolven älypuhelimet testissä
  2. HTC Touch Diamond
  3. HTC Touch Diamond - Käyttöliittymä ja käyttökokemukset
  4. Nokia 5800 XpressMusic
  5. Nokia 5800 XpressMusic - Käyttöliittymä ja käyttökokemukset
  6. Samsung SGH-i900 Omnia
  7. Samsung SGH-i900 Omnia - Käyttöliittymä ja käyttökokemukset
  8. Sony Ericsson Xperia X1
  9. Sony Ericsson Xperia X1 - Käyttöliittymä ja käyttökokemukset
  10. Keskinäistä vertailua ja loppusanat