Uusimmat

LG G7 ThinQ lopulta ulkona – täyttääkö odotukset?

03.05.2018 12:51 Muropaketin toimitus

LG on ajautunut sivuraiteelle oltuaan aiemmin yksi merkittävistä Android-valmistajista. G7-puhelinta on viilattu valtaamaan takaisin asemia. Mitään kovin vallankumouksellista puhelinta korealaisvalmistaja ei kuitenkaan ole saanut aikaan.

Kuten vuotokuvista on jo voitu päätellä, on LG G7 ThinQ -puhelimen näytön yläreunassa näyttölovi. Erikoista kyllä, sen päällä on vielä leveähkö kaistale näyttöreunusta. Takapuolella on sormenjäljenlukija ja kaksoiskamera., jonka molemmissa kennoissa on 16 megapikseliä. Toisen linssi on erityisen laajakulmainen, kuvaten peräti 107 astetta. Etupuolen kamerassa megapikseleitä on kahdeksan. Kameroita mainostetaan tekoälyllä, joka osaa tunnistaa mitä kuvassa esiintyy, ja säätää asetuksia sen mukaan.

Ulkoisesti poikkeuksellisin ominaisuus on oma, dedikoitu nappulansa Google Assistantin kutsumiselle. Ainakaan virallisesti nappulan toimintoa ei voi vaihtaa muuksi. Erityistä on myös äärimmäiseksi kutsuttu äänenvoimakkuus, laitteen kaiuttimista kerrotaan irtoavan potkua kymmenen kertaa kilpailijoiden malleja enemmän.

Puhelimen näytön koko on 6,1 tuumaa ja tarkkuus 3120 x 1440. Näytön kirkkaus yltää jopa 1000 nitsiin. Temppu tehdään M+ LCD RGBW -näytöllä, jossa on punaisen, vihreän ja sinisen pikselin lisäksi yksi ylimääräinen valkoinen pikseli.

Järjestelmäpiirin osalta yllätyksiä ei ole luvasssa, käytössä on Snapdragon 845, ja keskusmuistia on asennettu neljän gigatavun verran. Tallennustilaa on käytössä 64 gigatavua.

Puhelimella on hintaa Euroopassa 849 euroa.

Muropaketin uusimmat