UUSIMMAT

LG V40 ThinQ:n kamera vaikuttaa lupaavalta – Kykenee sekä laajakulma- että telekuviin

02.10.2018 09:15 Muropaketin toimitus

Mobiilivuodoista tunnettu Evan Blass on julkaissut Twitterissä LG V40 ThinQ -puhelimen kameran kyvyistä kertovan mainoskuvan. Sen perustella kamera kykenee sekä vaikuttaviin laajakulma- että telekuviin.

LG:n muutaman päivän päästä saapuva V40 ThinQ -lippulaiva tulee tarjoamaan yhteensä viisi kameraa. Nyt mobiilivuodoista tuttu Evan Blass on julkaissut Twitterissä LG V40 ThinQ:n takapuolelta löytyvien kameroiden ominaisuuksista kertovan, etukäteen vuotaneen mainoskuvan.

Aiempien huhujen mukaan tulee tarjoamaan 12 + 16 + 12 megapikselin kolmoiskameran f1.5-aukolla, kaksinkertaisella optisella zoomilla sekä laajakulmaobjektiivilla. Mainoskuvan perusteella vuoto pitää paikkansa ja kolmoiskameraa voikin käyttää monissa eri kuvaustilanteissa.

Vuotokuvan perusteella etukamera kykenee tavallisiin ja laajakulmakuviin. LG V40 ThinQ julkistetaan virallisesti huomenna keskiviikkona 3. päivä lokakuuta.