Uusimmat

Microsoft julkisti täysin langattomat Surface Earbudsit

04.10.2019 12:19 Muropaketin toimitus

Microsoft esitteli muiden Surface-laitteiden yhteydessä myös täysin langattomat Surface Earbudsit.

Nappikuulokkeiden ulkonäkö on varsin erikoinen, eikä kukaan voi ainakaan väittää että Microsoft olisit matkinut Applen AirPodseja tai muidenkaan valmistajien kuulokkeita. Surface Earbudsien pinta on kuulokkeden nimen mukaisesti tasainen taso. Kuulokkeita ohjataan hipaisuilla ja niiden avulla voi vaihtaa jopa PowerPoint-dioja langattomasti, kertoo The Verge.

Microsoftin mukaan Surface Earbudsit soveltuvat sekä musiikin kuunteluun että hyötykäyttöön. Kuulokkeissa on kaksi mikrofonia joita käytetään melun vaimentamiseen ja Microsoftin mukaan puhujan ääni pysyy selvänä myös esimerkiksi puheluissa. Kuulokkeiden mukana tulevan latauskotelon avulla kuulokkeissa riittää virtaa yhteensä jopa vuorokaudeksi.

Suomen saatavuus selviää myöhemmin, mutta kotimarkkinoillaan kuulokkeet saapuvat myyntiin loppuvuodesta 249 dollarin eli suoraan käännettynä noin 230 euron hintaan.