Uusimmat

Uudet ominaisuudet ja päivitykset ulkoasuun

27.01.2019 11:11 Joonas Koivisto

Uudet ominaisuudet ja päivitykset ulkoasuun

Etenkin Android-puhelimia pidempään käyttänyt havaitsee ensimmäisenä muuttuneen viimeisimpien sovellusten valikon. Sovellukset ovat nykyään iPhonen tapaan pystyssä ja vierekkäin. Niiden sulkeminen onnistuu vetämällä suljettava sovellus ylös. Kaikki sovellukset sulkeva painike löytyy selaamalla valikon vasempaan laitaan.

Näkymän alaosasta löytyy lisäksi nopeasti saatavilla näytön alaosaa myös aloitusruudussa varaavat viisi pikakuvaketta. Nämä eivät siis Nokian versiossa perustu käytetyimpiin sovelluksiin tai käyttöjärjestelmän laatimiin ehdotuksiin.

Myös Androidin pitkäaikaisen perusominaisuuden, eli ylhäältä vedettävän valikon ulkoasua on jälleen päivitetty. Tällä kertaa eri ominaisuudet erottuvat toisistaan enemmän nappien tapaan. Tämä tekee valikosta aiempaa selkeämmän.

Viimeisimmän Android-version myötä käyttäjiä ohjataan kohti eleohjausta tuttujen painikkeiden sijaan. Googlen omat Pixel-puhelimet vaihtavat jo oletuksena Android 9:n mukana eleohjaukseen, joka toimii varsin samalla tavalla iPhone X -sarjan puhelimien kanssa.

Nokia 8:n näppäimet eivät kuitenkaan katoa, eivätkä uudet eleet toimi mallissa. Tämä johtunee siitä, että Nokiassa on etuosassa sormenjälkitunnistin, ja sen vierellä kapasitiiviset painikkeet vain näytöllä sijaitsevien painikkeiden sijaan.

Ainoa toiminto, joka on toimii eleohjauksen varassa on sovellusvalikko. Tälle ei enää ole kotinäkymässä omaa näppäintä, vaan se avataan pyyhkäisemällä kotinäytössä ylöspäin. Käytettäessä kolmansien osapuolien launchereita Android 8.o -versiossa, ei eleen käyttö ollut aina varmatoimista. Android 9.0 -version kanssa ei joutunut arpomaan avautuuko sovellusvalikko vai ei.

Ympäristöön soveltuvan kirkkauden pitäisi nyt hyödyntää koneoppimista ja sopeutua käyttäjän toiveisiin. On vaikea varmentaa, ehtikö näin tapahtua testijakson aikana, mutta olin tyytyväinen näytön kirkkauteen. Näyttö ei myöskään enää väkisin himmentynyt heti sensorin mennessä varjoon, kuten joidenkin puhelimien kanssa voi käydä. Käyttäjän oman kirkkaussäädön on tarkoitus toimia automaattisen järjestelmän ohjenuorana, ja tällä vaikutti tosiaan olevan vaikutusta.

Sovelluksille saa nykyään asettaa oletukseksi yötilan. Silloin tummaa taustaa tukevat sovellukset toimivat automaattisesti tällä taustalla vaalean sijaan.

Tekstin valinta on myös viimein helpompaa Androidilla, kun tekstiä valitessa aktivoituu suurennuslasi. Se helpottaa kursorilla oikeaan kohtaan osumista.

Äänenvoimakkuuden säätöä on päivitetty. Ääniä säätävät painikkeet säätävät oletuksena median äänenvoimakkuutta aina, vaikka ei toistaisi sillä hetkellä mitään. Herätyksen, soittoäänen ja puhelunaikaista äänenvoimakkuutta säädetään omasta valikostaan, joka aukeaa äänenvoimakkuuden säädön alta tai löytyy asetusvalikon kautta.

Kuvankaappauksia voi viimein muokata suoraan kuvankaappauksesta kertovan ilmoituksen kautta. Tätä ominaisuutta on varmasti kaivannut pitkään moni ahkeraan kuvankaappauksia jakava käyttäjä, sillä usein kuvakaappauksia haluaa rajata ennen niiden lähettämistä tai julkaisua.

Kuvakaappauksen saa uudessa versiossa napauttua myös virtanäppäimen valikosta, jotta tuttu äänenvoimakkuusnäppäimen ja virtanäppäimen yhdistelmä ei olisi enää ainoa mahdollinen vaihtoehto. Monet valmistajat, kuten esimerkiksi Huawei, ovat ujuttaneet kuvankaappausnäppäimiä käyttöliittymiinsä jo aiemmin, mutta niiden käytettävyys vaihtelee. Androidin oma ratkaisu on toimiva, eikä sitä tule käyttäneeksi ainakaan vahingossa.

Pieni, mutta käyttäjän elämää helpottava muutos on jatkuvan ”sovellus x käyttää runsaasti akkua” -ilmoitusten huomattava järkevöityminen. Android 8:n aikaan tämä ilmoitus saattoi näkyä jatkuvasti, eikä sitä saanut siirrettyä sivuun.

Nokia 8:sta tosin valitettavasti puuttuu adaptiivinen virransäästö, jonka pitäisi olla yksi Android 9.0 -version merkittävimpiä ominaisuuksia. Akun valikosta löytyy siis ainoastaan tieto siitä käyttäytyvätkö taustasovellukset normaalisti ja tietoa akun tilasta. Uutta on asetusvalikossa akun kohdalla näkyvä arvio siitä mihin asti akku kestää.

Android 9:n tärkeät uudet ominaisuudet, kuten adaptiivinen virransäästötila, sovellusvalikossa ehdotetut sovellukset tai puhelimen käyttöä mittaava ja halutessa käyttöä rajoittava sovellus, puuttuvat kokonaan Nokia 8:n päivityksestä. Tämä on harmillista, sillä ilman näitä päivitys jää lähinnä ulkoasuviilaukseksi.

Sisältö

  1. Johdanto
  2. Uudet ominaisuudet ja päivitykset ulkoasuun
  3. Suorituskyky
  4. Yhteenveto