Uusimmat

Olemus ja ominaisuudet

17.09.2024 19:00 Samuli Herttua

Olemus ja ominaisuudet

Pixel-puhelimet ovat erottuneet massasta erityisesti kamerakyhmynsä designin ansiosta, mikä on tehnyt niistä selkeästi tunnistettavia Pixel-malleina.

Tänä vuonna Pixel 9 -malliston osalta design siirtyy ehkä aavistuksen maltillisempaan suuntaan. Kamerakyhmyn kohdalla on nyt siirrytty isoon ovaaliin, eikä kamerakyhmy jatku puhelimen reunalta toiselle.

Muutenkin koko puhelimen muotoilu on aavistuksen geneerisempi, ja muistuttaa väkisinkin Applen iPhone -puhelimien muotoilukieltä. Laite on hyvin kantikas, sillä puhelimen reunat sekä etu- ja takalasit ovat täysin tasaiset, eivätkä kaarru esimerkiksi reunoille. Tässä ei sinänsä ole mitään vikaa, sillä uudet Pixel 9 -puhelimet näyttävät ja tuntuvat erityisen laadukkailta – omasta mielestäni ne edustavaktin laatutuntumaltaan Android-puhelinten kärkeä.

Pixel 9 -malliston peruspuhelinmalleihin kuuluu kaksi eri kokoluokkaa. Pienempää kokoluokkaa edustavat Pixel 9 ja Pixel 9 Pro, jotka ovat kooltaan täysin identtiset: 152,8 x 72 x 8,5 millimetriä. Kummassakin mallissa kamerakyhmyn koko on säilynyt samanlaisena, minkä ansiosta puhelimen suojakuoret ovat identtiset. Puhelimet ovat nykyään kooltaan harvinaisia pieniä älypuhelimia, jotka erottuvat selvästi markkinoiden suurista malleista.

Tarjolla on toki myös suurempi Pixel 9 Pro XL, joka on kooltaan 162,8 x 76,6 x 8,5 millimetriä. Perusmallista ei ole siis tarjolla isompaa mallia, joten suurempaa puhelinta haluavan on törsättävä kalliimpaan Pro XL -malliin.

Painoa pienemmillä Pixel 9 -malleilla on kokoonsa nähden aikamoisesti, sillä painoa puhelimilla on noin 198-199 grammaa. Vertailuksi esimerkiksi aavistuksen pienempi Samsung Galaxy S24 painaa noin 168 grammaa. Painon selvästi tuntee puhelinta kädessä pidettäessä, mutta se ei kuitenkaan häiritse pidemmän päälle.

Painoa suuremmalla Pixel 9 Pro XL:ä on 221 grammaa, mikä on linjassa muiden samankokoisten puhelinten painon kanssa, kuten OnePlus 12 -mallin 220 gramman kanssa. Pixel 9 Pro XL:n massa voi alkaa puuduttamaan pidemmässä käytössä, vaikkakin paino jakautuu hyvin lähes koko puhelimelle. Painoa on ehkä aavistuksen enemmän puhelimen yläpäässä.

Aiemmin mainittu iso ovaali kamerakyhmy on hallitsevana elementtinä molempien mallien takalasissa. Kamerakyhmy tulee ulospäin takalasista kohtalaisesti. Koska kamerakyhmy ylettyy lähes laidasta laitaan, ei puhelin keiku tai heilu pöydällä käytettäessä. Erottavana tekijänä Pro -malleissa telekameran lisäksi on lämpömittari, joka on sijoitettuna salamavalon alle.

Kummassakin mallissa etukamera on sijoitettuna keskelle näytön yläkulmaa. Yläkaiutin on onnistuneesti sijoitettuna aivan lasin ja kuoren väliin, josta sitä on todella vaikea nähdä ilman keskittymistä.

Google ei ole lähtenyt säästelemään värien kanssa uusimpien mallien kanssa, sillä molemmat mallit tulevat neljässä eri värissä. Pixel 9:n värit ovat Peony, Wintergreen, Porcelain ja Obsidian, kun taas Pixel 9 Pro -mallien värit ovat Porcelain, Haze, Obsidian sekä Rose Quartz.

Pixel 9:n värivaihtoehdot ovat aavistuksen kirkkaammat ja värikkäämmät. Osasyynä voi pitää erityisesti mallien takakuoren viimeistelyn eroa, sillä Pro -mallien takalasit ovat mattapintaisia, kun taas Pixel 9:n takalasi on perinteisen lasisen kiiltävä. Vaikka mattapintainen lasi peittää aavistuksen paremmin rasvaiset sormenjäljet, on niitä silti nähtävissä.

Pixel 9:n perinteikäs kiiltävä lasipinta on kuitenkin kaksikosta armottomampi, sillä sormenjäljet näkyvät lasissa helposti. Pro -mallien mattapinta ei poista kuitenkaan merkittävästi liukkautta, sillä molemmat versiot ovat palasaippuoiden tavoin liukkaita kädessä. Takalasin materiaalina on Gorilla Glass Victus 2 -lasi.

Pixel -puhelimia ensi kertaa käyttäville näppäimien sijainti, tai oikeastaan niiden järjestys voi aiheuttaa aluksi päänvaivaa. Sekä virtanäppäin että äänenvoimakkuusnäppäimet ovat sijoitettuna molemmissa puhelimissa puhelimen oikealle sivulle, mutta niiden järjestys verrattuna lähes jokaiseen muuhun puhelimeen verrattuna on päinvastainen.

Virtapainike on siis sijoitettuna äänenvoimakkuusnäppäimiä ylemmäksi. Tämän takia usein virtanäppäintä hapuiltaessa tulee lähes refleksinomaisesti painettua alempaa näppäintä, joka tässä tapauksessa on äänenvoimakkuusnäppäin. Vielä monen viikon testijakson jälkeenkin sekaannuksia sattui, mutta huomattavasti harvemmin kuin puhelimen käytön alkuaikoina.

Erityisesti virtanäppäimen todella korkea sijainti harmittaa pienikätistä, sillä se toimii myös samalla kameran pikakäynnistysnäppäimenä. Harmitus korostuu erityisesti isommassa Pixel 9 Pro XL:ssä.

Laatutuntumassa ei ole kuitenkaan moitteen sijaa, sillä päältä tasaiset näppäimet tuntuvat ja toimivat erinomaisesti. Tässäkin tapauksessa laatutuntumasta tulee hieman iPhone-tyylinen vaikutelma. Hauskasti reunojen viimeistely menee juuri päinvastoin kuin mallien lasiset takakuoret, eli Pixel 9:ssä on mattaviimeistellyt reunat, kun taas Pixel 9 Pro XL:ssä kiiltävät. Näistä kiiltävät reunat keräävät kiitettävästi sormenjälkiä.

Puhelimien alakulmat ovat molemmissa puhelimissa identtiset. Puhelimien pohjassa sijaitsevat kaiutin, USB-C -liitäntä sekä SIM-korttikelkka, joka tukee vain yhtä nano-SIM-korttia. Perinteisen SIM-kortin lisäksi puhelimet tukevat eSIMiä. Yläkulmassa sijaitsee toinen kaiutinritilä sekä mikrofoni.

Pienemmässä Pixel 9 -mallissa näyttönä on tasainen 6,3 -tuumainen OLED-näyttö, jonka kuvasuhde on 20:9. Näytön tarkkuus on 2424 x 1080 pikseliä, joka tekee noin 422 pikseliä tuumalle.

Näytössä ei ole LTPO -tekniikkaa, joka osaisi säätää virkistystaajuutta monipuolisesti. Tämän takia käytössä on vakiona 60 hertsin tila, tai asetuksista on mahdollista kytkeä päälle Smooth Display -tila, jolloin näyttö toimii suurimman osan ajasta 120 hertsin virkistystaajuudella. Kyseinen asetus on suositeltavaa kytkeä päälle mukavamman käyttökokemuksen saamiseksi, vaikkakin se voi vaikuttaa akunkestoon.

Maksimikirkkautta näytölle luvataan 1800 nittiä HDR-materiaalilla, ja viiden prosentin pikselisuhteella jopa 2700 nitiä. Näytön päälle ei ole esiasennettua suojakalvoa. Etulasi on Gorilla Glass Victus 2 -lasia.

Suurempi Pixel 9 Pro XL:n tasainen näyttö on kooltaan 6,8 tuumaa, ja sen kuvasuhde on myös 20:9. Tarkkuutta näytöllä on 2992 x 1344 pikseliä, joka tekee noin 486 pikseliä tuumalle. Toisin kuin Pixel 9 -mallissa, Pixel 9 Pro XL:n näyttö tukee LTPO -tekniikkaa, jonka ansiosta virkistystaajuus voi vaihdella 1-120 hertsin välillä. Pixel 9 Pro XL:n näytön maksimikirkkaus on HDR-materiaalilla jopa 2000 nitiä, ja 5 prosentin pikselisuhteella jopa 3000 nitiä.

Etulasi on myös Pro -malleissa Gorilla Glass Victus 2 -lasia. Näytössä ei ole esiasennettua suojakalvoa.

Molempien mallien näyttöä voi kehua vuolaasti. Kummassakin puhelimessa näytön väritiloja on kaksi: Luonnollinen ja Mukautuva, joista ensimmäinen nimensä mukaisesti näyttää värit hieman luonnollisempana. Pixel 9 Pro XL antaa mahdollisuuden vaihtaa näytön resoluutiota Korkean resoluution (1008 x 2244) ja Täyden resoluution (1344 x 2992) välillä.

Erityisesti molempien näyttöjen kirkkaus vakuutti testien aikana, sillä näytöt olivat todella kirkkaat ja selvästi luettavissa vielä kirkkassa auringonpaisteessakin, ja ne pysyivät kirkkaana yllättävänkin pitkään. Puhelin tukee HDR10 ja HDR10+ -laajasävykuvaa, mutta Dolby Vision -tuki jää puuttumaan. Materiaali toistuu Full HD -laadulla Netflixistä.

Sormenjälkilukija tuntui saavan useasti kritiikkiä edellisissä Pixeleissä. Nyt ongelmaan on puututtu, sillä uudessa Pixel 9 -mallistossa ollaan siirrytty kokonaan ultraäänellä toimivaan sormenjälkilukijaan. Se toimii uutuusmalleissa moitteettomasti ja todella nopeasti. Se on sijoitettuna sopivalle korkeudelle näytön alakulmasta, jossa sen käyttö tuntuu luonnolliselta. Käytössä on myös kasvojentunnistus, joka perustuu ainoastaan puhelimen etukameraan.

Molempien Pixel 9 -mallien stereokaiuttimien äänenlaatua voi pitää älypuhelimelle kiitettävänä. Valitettavasti äänenvoimakkuutta lisätessä ääni alkaa kuitenkin särkeä epämiellyttävästi. Sen lisäksi alataajuudet jäävät todella maltillisiksi.

Pro -mallien etuna on jo aikaisemmin mainittu lämpömittari, joka sijaitsee kamerakyhmyssä salaman alapuolella. Puhelimessa on erillinen lämpömittarisovellus, jonka avulla voidaan mitata lämpötilaa joko esineestä tai jopa ihmisestä.

Niin Pixel 9 kuin Pixel 9 Pro -mallit ovat molemmat pöly- ja vesitiiviitä IP68-luokituksen mukaisesti. Puhelimen takuut eivät kuitenkaan kata kolahduksesta, pudotuksesta tai muusta ulkoisesta voimankäytöstä aiheutuvia vahinkoja. Myös nestevaurio aiheuttaa takuun raukeamisen.

Kuten ehkä arvata saattaa, tulee Googlen Pixel 9 -mallit puhtaalla Android -käyttöjärjestelmällä. Useimmiten Pixel -mallit ovat tulleet aivan tuoreimmalla käyttöjärjestelmäversiolla, mutta tällä kertaa puhelimet joutuvat tyytymään jo muissakin Android-puhelimissa olevaan Android 14 -versioon. Android 15 on mahdollisesti tulossa jakeluun aivan näillä näppäimillä, joten kovin kauaa uutta käyttöjärjestelmää tuskin tarvitsee odotella.

Ja koska kyseessä on itse Googlen puhelin, on puhelin varmasti uusimmissa tietoturva- ja muissa päivityksissä prioriteettilistan kärkipäässä. Tämän lisäksi järjestelmäversiopäivityksiä sekä tietoturvapäivityksiä luvataan jopa seitsemän vuoden ajan, joten puhelimen pitäisi pysyä ajantasaisena jopa vuoteen 2031 saakka. Valmistajista toistaiseksi vain Samsung tarjoaa yhtä hyvän päivityslupauksen.

Puhdas Android tuntuukin monen muun käyttöliittymän rinnalla todella raikkaalta, mutta ei enää ehkä niin uniikilta ja ainutlaatuiselta kuin vielä muutama vuosi sitten.

Vaikka se onkin edelleen yksi parhaimmista Android-kokemuksista, on useat Android-käyttöliittymät ottaneet viime vuosina aimo harppauksia eteenpäin erityisesti viimeistelyn, ominaisuuksien ja käyttöhelppouden osalta. Tästä hyvänä esimerkkinä mielestäni voi pitää Samsungin One UI -käyttöliittymää. Tästä huolimatta Pixelin puhdas käyttöliittymä on selkeä ja yksinkertainen, mikä tekee sen käytöstä erittäin miellyttävää.

Tänä vuonna erilaiset tekoälyominaisuudet ovat olleet älypuhelimien kuumin trendi. Koska Google on panostanut toiminnoissaan rajusti tekoälyyn, ei voi sinänsä pitää yllätyksenä että Pixelien ehkä suurimmat valttikortit liittyvät juurikin näihin tekoälyominaisuuksiin.

Kaikissa Pixel -puhelimissa on vakiona asennettuna Googlen Gemini -tekoäly, joka tunnettiin aikaisemmin nimellä Bard. Käytännössä Geminiä voi verrata yleisemmin tunnettuun ChatGPT:hen. Pixeleissä Geminin voi nopeasti käynnistää painamalla virtanäppäintä pohjaan, jolloin Geminille voi puhua, kirjoittaa tai lähettää kuvan halutusta asiasta. Ja mikä parasta, vielä suomen kielellä.

Geminin yksi parhaimpia puolia on sen liitettävyys Googlen palveluihin. Se osaa erinomaisesti etsiä esimerkiksi Gmail -tilin sähköposteistasi tiettyjä liitteitä tai viestejä, tai etsiä lentoja käyttäen Googlen omaa Google Flights -palvelua hyväkseen. Aivan täydellinen se ei kuitenkaan ole, sillä lapsuksia sattui Geminillä muutamaan otteeseen. Kokemus oli kuitenkin suurimmalta osin positiivisen puolella. Halutessaan nämä laajennukset ovat mahdollista kytkeä pois päältä.

Tarjolla on jo muissa Android -puhelimissa nähty Circle to Search -ominaisuus, jonka avulla on mahdollista etsiä lisätietoa näytöllä näkyvista asioista vain ympyröimällä haluttu asia. Circle to Search käynnistyy joko painamalla pitkään aloitusnäyttöpainiketta tai navigointipalkkia.

Osa Pixelin tekoälyominaisuuksista ei ole kuitenkaan vielä saatavilla Suomen markkinoilla. Näistä esimerkkejä ovat muun muassa Pixel Studio, joka mahdollistaa erilaisten kuvien luomisen tekstistä tekoälyn avulla. Myöskään Pixel Screenshot -sovellus ei valitettavasti toimi suomen kielellä. Kyseinen sovellus mahdollistaa asioiden etsimisen puhelimelle tallennetuista kuvakaappauksista. Tarjolla puhelimessa oli myös uusittu sääsovellus, jonka pitäisi luoda tekoälyllä yhteenveto sääolosuhteista, mutta jostain syystä tätä ei koskaan luotu.

Pixel 9 Pro -mallien ostajille Google tarjoaa erikoisetuna Google One AI Premium -tilauksen vuodeksi maksutta, joka sisältää kaksi teratavua pilvitallennustilaa muun muassa Google Kuviin, Google Driveen ja Gmailiin. Tämän lisäksi tilaukseen sisältyy kehittyneempi versio Gemini -teköälystä nimeltä Gemini Advanced. Vuoden kokeilujakson jälkeen hinta on 22,99 euroa kuukaudessa.

Sisältö

  1. Johdanto
  2. Olemus ja ominaisuudet
  3. Kamera, suorituskyky ja akkukesto
  4. Yhteenveto