Testi Langattomat Sony Linkbuds -kuulokkeet – Erikoinen rakenne tuo käyttömukavuutta, mutta vie äänestä terän
Sony yllätti julkaisemalla erikoisempaan rakenteeseen perustuvat kuulokkeet. Reikä keskellä kuuloketta kuulostaa oudolta ratkaisulta, jonka toimivuus voi epäilyttää. Testasimme LinkBuds-kuulokkeita pääosin kahden ihmisen voimin, ja kokemukset jakoivat osittain mielipiteitä. Odotukset kuitenkin ylittyivät.
Siinä missä monet kuulokkeet pyrkivät sulkemaan pois ulkopuolisia ääniä, toimivat Sony LinkBuds -kuulokkeet tähän nähden lähes päinvastoin Kuulokkeissa nimittäin päästetään ympäröivät äänet käytännössä täysin läpi. Tätä varten langattomien kuulokkeiden rakenne on kahtiajakoinen, yläosa näyttää normaalimmalta, mutta korvakäytävään asettuva osio on pyöreä, ja siinä on todellakin reikä keskellä.
Kuulokkeiden idea on siis päästää ulkoiset äänet korvaan ilman suurempia esteitä. Lähes kaikki muut kuulokkeet ovat tavalla toisella äänien kulkua estäviä, parhaimmillaan korvatulppien tapaan. Sony LinkBuds -kuulokkeet pyrkivät sen sijaan yhdistämään toistettavan äänimaailman sekä ympäröivät äänet.
Aivan vastaavaa ratkaisua ei kilpailijoilta ole, mutta helmikuussa myyntiin tulleiden kuulokkeiden 220 euron hinta paljastaa, että ne osuvat langattomien kuulokkeiden kalliimpaan osastoon, joten vaihtoehtoja löytyy perinteisemmin toteutettuna Sonyn lisäksi esimerkiksi Sennheiseriltä, Boselta, Jabralta tai JBL:ltä.
Myyntipakkauksessa on kuulokkeiden lisäksi luonnollisesti latauskotelo, joka kytketään USB-C-kaapelilla. Käyttöohjeiden lisäksi mukana on yhteensä viidet eri kokoiset silikonievät, joilla istuvuutta korvaan pystyy hienosäätämään.
Uudenlaisen rakenteen mahdollistamiseksi Sony on kehittänyt rinkulan muotoisen elementin, jossa kalvon keskiosa on täysin auki. Sen myötä noin neljä grammaa painavat nappikuulokkeet ovat erittäin kevyet ja kohtuullisen kompaktit. Elementti on pienikokoinen, joten nappien tilavuus on sekin vähäinen. Valmistaja kertoo kuulokkeiden muotoilussa käytetyn kattavaa tietopankkia eri korvien muodoista.
LinkBudsien muotoilu herättää mielenkiinnon. Korvakäytävien sijaan korvan etuosaan jäävä kaiutinosa ei riitä tukemaan kuuloketta, vaan lisätukea tarvitaan ulkokorvasta. Käytännössä kuuloke siis asettuu korvan sisään rasittamatta suuremmin korvakäytävää. Tässä on iso ero perinteisiin nappikuulokkeisiin verrattuna.
Kuulokkeiden istuvuus vaihtelee suuresti eri henkilöillä, joillain jopa korvakohtaisesti. Toisella testaajista toinen kuuloke jää selkeästi ulommas korvakäytävästä kuin toinen. Toisella testaajista kumpikin sujahti ja istui korvassa mallikkaasti. Lisäksi kuulokkeita testautettiin muillakin henkilöillä. 11-vuotiaalle pojalle ne istuivat, mutta kummankin nappeja kokeilleen naisen korvaan LinkBudsit olivat liian isot, eikä tukikappaleen vaihto pienimpään ratkaissut ongelmaa.
Keveys ja ilmavuus kuvaavat LinkBudsien käyttöä. Kuulokkeet eivät rasita korvia pitkässäkään käytössä. Ulkoiset äänet kantautuvat luontevasti korviin, ja jopa keskustelut onnistuvat kasvotusten musiikkia kuunnellessa.
Vasta muutaman tunnin kuuntelulla korva alkoi reagoida kuulokkeisiin havaiten, että korvissa on nyt jotain ylimääräistä. Merkittävin ero nappikuulokkeisiin oli kuitenkin kuulokkeiden täysi hiostamattomuus, joka oli pitkälti reikämuotoilun ansiota. Tästä huolimatta LinkBuds-kuulokkeet kestävät vettä IPX4-luokituksen mukaisesti eli roiskeet ja hiki eivät haittaa käyttöä.
Nappien ytimenä toimii Sonyn Integrated Processor V1 -äänipiiri. Varsinaista vastamelutoimintoa kuulokkeissa ei kuitenkaan ole. Nappien kaverina mobiililaitteissa on Sonyn Headphones -sovellus. Kun se on asennettuna, ainakin testissä käytetty Android-puhelin tunnisti kuulokkeet avatessa kotelon ensi kertaa. Sovelluksen kautta voi myös säätää kuulokkeiden ominaisuuksia.
Kuulokkeisiin on tuotu liuta käyttöä helpottavia toimintoja. Esimerkiksi Laajan alueen napautus -ominaisuuden avulla hallinta ja säädöt onnistuvat koskematta itse LinkBuds-kuulokkeisiin, sillä napauttamalla korvan etuosaa kaksi tai kolme kertaa voi käyttäjä säätää äänentoistoa omien mieltymysten mukaisesti. Käytössä tämä toimi, muttei aivan yhtä tarkasti kuin malleissa, joissa napautetaan itse kuuloketta.
Mukautuvan äänenvoimakkuuden säätötekniikan luvataan optimoivan äänenvoimakkuus automaattisesti ympäröivän äänen mukaan. Käytössä tämä osoittautui suorastaan ärsyttäväksi kaupungin keskustassa, jossa ohi ajavat autot nostivat äänenvoimakkuutta jatkuvasti kuunteluelämyksen kärsiessä pumppaavasta äänestä. Hiljaisemmassakin ympäristössä ääni saattaa pumpata ylös ja alas naurettavan pienistä ympäristön äänistä.
Chattaa puhumalla -ominaisuuden avulla musiikki pysähtyy automaattisesti heti, kun käyttäjä alkaa puhua jollekin. Käytännössä siis aina kun käyttäjä puhuu, kytkeytyy musiikki pois automaattisesti. Idea on periaatteessa hyvä, mutta muuttuu erittäin ärsyttäväksi, jos haluaa laulaa hyvän biisin mukana. Toisto jatkuu sentään automaattisesti määritellyn ajan kuluttua puheen (tai laulun) loputtua.
Automaattiominaisuudet voi onneksi kytkeä täysin pois, jos niistä ei ole itselle hyötyä. Toinen testaajista poistikin kaiken automatiikan pois lähes välittömästi, mikä kertoo niiden ärsyttävyysasteesta peruskäytössä.
Kuunteluarviot menivät kummankin testaajan osalta pitkälti yksi yhteen. Äänessä on ilmavuutta ja keveyttä, jonka ansiosta kuulokkeet sopivat mainiosti taustamusiikin kuunteluun ulkona liikkuessa tai töitä tehdessä. Bassoa ei ole korostettu, mikä varmasti harmittaa osaa käyttäjistä. Keveyden haittapuolena voikin pitää äänen jäämistä ohueksi.
Stereokuva ei ole aivan tarkka, vaikka äänimaailma onkin melko tasapainoinen. Analyyttiseen kuunteluun LinkBudseja ei voi suositella, mutta kevyeen (tausta)kuunteluun rasittamaton sointi soveltuu hyvin.
Ainoa ikävämpi yllätys äänenlaadussa paljastui puheluiden käymisessä, jossa äänen ilmestyi outoa vivahdetta. Puhe kantautui siitä huolimatta vastapuolelle selkeänä.
Kuulokkeet ja niiden latauskotelo on valmistettu kierrätetyistä muovimateriaaleista, ja sen pakkaus on täysin muoviton. Tämä kuulostaa ajatuksena hyvältä, mutta käytössä vaalea kotelo osoittautui hyvin araksi likaantumaan. Jo parin viikon käytön jälkeen siinä oli useita tummia jälkiä, joiden poistaminen vaati puhdistusaineiden käyttöä – ilmiö, johon ei aiemmilla vaaleilla koteloilla ole tullut törmättyä. Onneksi kuulokkeista on myös tarjolla tummemman harmaa versio, joka oli tältä osin armollisempi. Se mikä on erittäin miellyttävää, on kotelon koko. Todella pienikokoisena se mahtuu lähes taskuun kuin taskuun.
Akkukestoksi lupaillaan 5,5 tuntia, ja latauskotelo tarjoaa vielä 12 tunnin edestä lisävirtaa. Kymmenen minuutin pikalataus antaa kuulokkeille jopa 90 minuuttia lisää käyttöaikaa. Testien perusteella virtaa riittää melkein luvatuksi ajaksi. Testijaksolla ensimmäinen nappi hyytyi viiden tunnin ja vartin jälkeen, mutta toinen sinnitteli vielä puuttuvan vartin verran, joskaan harva tyytyisi kuunteluun yhdellä kuulokkeella.
Sony LinkBuds -kuulokkeet osoittautuivat hyvinkin mielenkiintoiseksi tuttavuudeksi. Erityiskiitosta ne ansaitsevat keveydestään. Lisähuomion ansaitsee myös todella pienikokoinen latauskotelo, joka kulkee vaivatta mukana. LinkBudsit tuovat siis mukanaan aidosti uutta täyslangattomien nappikuulokkeiden maailmaan. Aika kovasta hinnastaan huolimatta napit ovat hyvä varteenotettava vaihtoehto käyttäjille, jotka eivät pidä vastamelukuulokkeista tai korvakäytävän tukkivista malleista, vaan arvostavat ilmavuuden ja käyttömukavuuden silkan äänenlaadun edelle. Tarkkaa ja tiukkaa sointia etsivien kannattaa edelleen kääntää katseensa tulppaavien mallien suuntaan.
Hyvää
- Keveys
- Miellyttävät käyttää pidempiäkin aikoja
- Todella pienikokoinen latauskotelo
- Ulkoisen äänet kuuluvat hyvin
- Äänenlaatu rakenne huomioiden
Huonoa
- Ohueksi jäävä ääni ja bassotoisto
- Vaalean kotelon herkkä pinta
- Automatiikka käytännössä
- Istuvuus varauksin
Tärkeimmät tekniset tiedot Sony LinkBuds (WF-L900)
- Hinta: 220 €
- Elementin halkaisija: 12 mm
- Ilmoitettu taajuusvaste: 20 – 20 000 Hz
- Paino: 4,1 g (kuuloke), 34 g (kotelo)
- Akkukesto, ilmoitettu: 5,5 h (17,5 h kotelon kanssa)
- Sovellustuki: iOS, Android
- Muuta: IPX4-luokitus, USB-C-latausliitäntä, Fast Pair (Android-laitteet)