Uusimmat

Olemus ja ominaisuudet

Kuva: @ Muropaketti

11.10.2023 20:00 Aleksi Herttua

Olemus ja ominaisuudet

Puhelin on kiistatta ulkoisesti näyttävä ja kookas. Katse osuu vääjäämättä puhelimen tunnusomaiseen takakuoreen. Läpinäkyvän lasipinnan alla on edellismallista tutut Glyph-ledit. Tarkkasilmäinen voi huomata, että ledit on nyt pilkottu pienempiin yksiköihin.

Kameralinssit ovat ulkonevat ilman erillistä kyhmyä. Etulasin ilmoitetaan olevan Gorilla Glass 5 -tasoa. Viimeistelyä ei ole jätetty vain takakuoren varaan, sillä laatutuntuma jatkuu pienimpiin yksityiskohtiin asti.

Nothingin käyttäminen yhdellä kädellä ei ole luontevaa, koska suuren ruudun yläosiin vaaditaan peukaloakrobatiaa. Esikoismalliin verrattuna takalasi kaartuu lievästi reunoja kohden, mikä tuntuu mukavammalta kädessä.

Kitkaa sen sijaan ei tunnu olevan tarjolla mistään kohtaan, sillä lasin lisäksi alumiinireunat tuntuvat liukkailta kädessä.  Suurehko ja painava puhelin onkin kuin liukas saippuapala, niin käsissä kuin vähänkään kaltevilla pinnoilla. Toki ajan saatossa sitä oppii käsittelemään taitavammin, mutta monelle erillinen suojakuori voi olla pakon sanelema asia.

Äänenvoimakkuussäätimet on sijoitettu vasemmalle kyljelle ja virtapainike oikealle.  Painikkeiden tuntuma on jämäkkä, eikä sormia raastavaa terävyyttä esiinny. Pohjassa on USB-C-liitin ja SIM-kelkka. Puhelimeen sopii kaksi nano SIM-korttia, mutta eSIMiä ei tueta. Myöskään muistikorttipaikkaa ei ole. Stereokaiuttimet soivat melodisesti ja pitkä muoto luo kivasti stereokuvaa. Sointitasapaino on aavistuksen ohut hintaan nähden.  Rakenne on roiskeenkestävä (IP54), mikä on toki parannus edellismalliin verrattuna.

Tunnistautuminen hoituu joko näytönalaisella sormenjälkilukijalla tai etukameralla vähemmän tietoturvallisesti. Puhelinta käytettiin testijakson ajan sormenjäljellä. Toimintavarmuus ei aivan yltänyt parhaiden tasolle, mutta huteja ei tullut ärsytykseen asti.

6,7-tuumainen LTPO OLED -näyttö (1080 x 2412 pikseliä) ei jätä juuri moittimisen sijaa. 1000 nitin maksimikirkkaus riittää hyvin kirkkaaseen ympäristöön, vaikka huippupuhelinten lukemista jäädäänkin.

Kontrastisuhde on OLED-tekniikan turvin erinomainen. Väritoisto on miellyttävän neutraali, jopa Eloisa-kuvatilalla yleissävy ei pistä silmään. LTPO-tekniikka mahdollistaa mukautuvan virkistystaajuuden laajemman toiminta-alueen – aina yhteen hertsiin saakka (enintään 120 hertsiä). Vilkaisunäyttö (engl. always-on display) näyttää halutessaan ajan ja sään aina näytöllä. Netflixistä uupuu tuki HDR-toistolle, mutta Youtubesta laajasävykuvaa voi katsoa.

Käyttöliittymä on valmistajan omaa käsialaa. Nothing OS lupaa ohjelmiston jatkavan yrityksen omaperäistä linjaa. Jos unohdetaan retrofuturismia henkivät pistemerkit ja piip-piip-äänet, on pohjalla johdonmukainen, ja mikä tärkeintä, sulavasti toimiva käyttöliittymä.

Monokromaattisella värimaailmalla sovellusikonien tunnistaminen vaati hieman ulkoa opettelua. Kuvakkeet saa vaihdettua perinteisiksi. Muutenkin muokattavuus on kohtalaista, mutta ei toki kattavampien kilpailijoiden tasolla. Nothingin tarjoamia widgettejä, esimerkiksi pika-asetuksia voi kiinnittää aloitus- ja lukitusnäkymään.

Valmistaja lupaa puhelimelle hyvän päivitystuen. Tämä tarkoittaa kolmea Android-versiota ja neljä vuotta tietoturvapäivityksiä.

Ledivalot ilmoittavat saapuvista puheluista ja ilmoituksista, mutta toimivat myös ajastimena ja kolmannen osapuolen sovelluksissa kuvaamaan jonkin asian etenemistä. Esimerkiksi Uber-kuskin ”saapumista” tai toisin sanoen edistymistä voi seurata Glyphin kautta. Toistaiseksi muita tuettuja sovelluksia ei mainita. Takaledejä voi hyödyntää myös kuvausvalona. Soittoääniä pääsee säveltämään itse valmiista kirjastosta.

Glyphin täysimääräinen hyödyntäminen vaatii, että puhelinta pitäisi pöydällä näyttö alaspäin. Näin vain tarpeelliset ilmoitukset olisi tarkoitus päästää läpi ja kiinnittämällä huomion valoilla. Testijakson aikana järjestelmän hienous ei aivan avautunut.

Sisältö

  1. Johdanto
  2. Olemus ja ominaisuudet
  3. Kamera, suorituskyky ja akkukesto
  4. Yhteenveto