Uusimmat

Älykellojen Wear OS -käyttöjärjestelmä luo nahkansa

30.08.2018 20:15 Muropaketin toimitus

Älykellojen käyttöjärjestelmä Android Wear uudelleennimettiin Wear OS:ksi aiemmin tänä vuonna. Seuraavaksi päivittyy käyttöliittymä.

Älykelloissa käytettävän Android Wear -käyttöjärjestelmän nimi muuttui alkuvuodesta Wear OS:ksi. Itse käyttöjärjestelmän kehitys on ollut melko hidasta, eivätkä käyttäjät ole kokeneet merkittäviä muutoksia sitten Wear OS:n 2.0 -version.

Nyt Google on paljastanut, että Wear OS tulee saamaan muutaman kuukauden sisällä merkittävän käyttöliittymäpäivityksen. Uusi käyttöliittymä keskittyy erityisesti ilmoitusten helppoon luettavuuteen ja se tarjoaa päivitetyn Google Fitin kautta uusia terveystoimintoja.

Mukana on myös aiempaa parempia pyyhkäisyihin perustuvia pikavalintoja. Ylös pyyhkäisemällä käyttäjä näkee älykelloon saapuneet ilmoitukset, kun taas alaspäin pyyhkäisyn kautta voi käyttää eri sovellusten pikavalintoja. Myös Google Assistant on integroitu aiempaa tiukemmin älykelloon – esimerkiksi lentokentällä oleskeltaessa virtuaaliassistentti osaa kertoa tietoa lentojen aikataulusta yhdellä pyyhkäisyllä.

Huhujen mukaan Google olisi tuomassa markkinoille oman älykellonsa lokakuussa Pixel 3 -laitteiden yhteydessä. Onkin todennäköistä, että mikäli huhu Googlen älykellosta pitää paikkansa, tulee sen käyttöjärjestelmänä toimimaan päivitetty Wear OS.