Uusimmat

Älytelevisioiden hinnat ovat nousussa, eikä tilanne helpotu vielä pitkään aikaa

19.05.2021 15:59 Muropaketin toimitus

Puolijohteiden pula on aiheuttanut saatavuuden heikentymistä sekä hintojen nousua monissa eri elektroniikan tuoteryhmissä. Myös älytelevisioiden hinnat ovat nousseet, eivätkä hinnat todennäköisesti palaa ennalleen vielä pitkään aikaan.

Analytiikkayhtiö NPD:n mukaan älytelevisioiden hinnat ovat nousseet alkuvuoden kuukausina yli 30 prosenttia verrattuna vuoden takaisiin lukemiin, kertoo CNBC. Sama ilmiö tulee todennäköisesti näkymään myös esimerkiksi kannettavien tietokoneiden, tablettien ja puhelimien kohdalla.

Piiripulaan ovat vaikuttaneet koronaviruksen aiheuttamat tuotanto-ongelmat, Taiwania koetellut kuivuus sekä elektroniikan kysynnän raju kasvu. Saatavuusongelmat jatkuvat todennäköisesti pitkälle ensi vuoteen, joten hintojen tippumista ennalleen ei kannata odottaa henkeään pidätellen.

Muropaketin uusimmat