Uusimmat

Android 11 tuo todennäköisesti mukanaan ominaisuuden, joka hyödyttää erityisesti lentomatkustajia

03.12.2019 10:02 Muropaketin toimitus

Androidin lähdekoodista on löytynyt vihje siitä, että Android 11 -käyttöjärjestelmästä voi löytyä ominaisuus, josta on iloa erityisesti usein lentäville ihmisille. 

Nykyisellään lentotilan kytkeminen päälle katkaisee puhelimesta kaikki langattomat yhteydet. Tämä on kuitenkin kehno ominaisuus niiden käyttäjien kannalta, jotka käyttävät langattomia kuulokkeita.

Bluetoothia saa käyttää lentokoneessa, mutta lentotilan kytkeminen päälle katkaisee myös yhteyden langattomiin kuulokkeisiin. Näin vaikkapa musiikkia kuuntelevien käyttäjien täytyy manuaalisesti kytkeä Bluetooth takaisin päälle ja yhdistää kuulokkeet puhelimeen uudelleen.

Android 11:ssa lentotilaan on kuitenkin lisätty poikkeus, jossa Bluetoothia ei sammuteta, mikäli puhelimeen on yhdistetty kuulokkeet, kertoo XDA-Developers. Muutos on pieni, mutta se helpottaa varsinkin usein lentäviä.