Uusimmat

Android-laitteisiin kuusi uutta toimintoa tämän kesän aikana

Kuva: © Muropaketti.com

17.06.2021 10:31 Muropaketin toimitus

Google on esitellyt, millaisista uusista toiminnoista Android-käyttäjät pääsevät nauttimaan tänä kesänä.

Ensinnäkin Androidin maanjäristyksistä kertovat varoitukset laajenevat uusille alueille, kuten Turkkiin ja Filippiineille, kerrotaan Googlen blogissa. Ominaisuutta laajennetaan hiljalleen korkean maanjäristysriskin maihin, joten Suomessa sitä ei todennäköisesti nähdä vielä pitkään aikaan.

Google Messages -sovelluksen käyttäjät voivat jatkossa merkitä tärkeät viestit tähdellä, jolloin niiden löytäminen myöhemmin on helpompaa. Uusi emojitoiminto puolestaan ehdottaa automaattisesti viestiin sopivia emojeja.

Google Assistantin avulla voi jatkossa pyytää esimerkiksi pankkipalvelua maksamaan erääntyvän laskun tai Stravaa aloittamaan juoksun seurannan. Google Assistantin voi myös asettaa toimimaan vain silloin, kun käyttäjä katsoo puhelintaan.

Lisäksi Android Auto päivittyy uusilla kustomointimahdollisuuksilla, jolla sen kotinäkymää voi muokata omiin tarpeisiinsa sopivaksi.

 

Muropaketin uusimmat