Uusimmat

Androidin 6.0.1-versio julki

08.12.2015 10:40 Juha Kokkonen

emojimation_latest3

Google on julkaissut tänään ensimmäisen päivityksen Android Marshmallow -käyttöjärjestelmälleen. Päivityksen versionumero on 6.0.1, ja kuten numerosta voi päätellä, kyse on varsin pienestä päivityksestä. Google ei ole vielä julkaissut virallista muutoslokia, mutta käyttäjälle näkyvien uudistusten määrä on hyvin rajallinen.

Suurin uudistus on Unicode 8.0 -standardin mukaiset emoji-kuvakkeet, joita on tullut kymmenittäin lisää. Lisäksi joidenkin emojien ulkoasua on hienosäädetty. Muita havaittuja muutoksia ovat navigointirivin painikkeiden sijaintimuutokset Pixel C -taulutietokoneessa sekä ”Älä häiritse” -tilan asetusten ”seuraavaan hälytykseen asti” -vaihtoehdon palauttaminen. Myös samassa yhteydessä julkaistu joulukuun tietoturvapäivitys kuuluu Marshmallow 6.0.1:n kanssa samaan pakettiin.

Android 6.0.1 -päivitys saapuu OTA:na (Over The Air) Nexus 6P-, Nexus 5X-, Nexus 6-, Nexus Player-, Nexus 9- (LTE &WiFi), Nexus 5- ja Nexus 7 (2013 WiFi & LTE) -laitteille kuluvan viikon aikana. Malttamattomille päivitystiedostot ovat ladattavissa Googlen sivuilta. Useimmilla laitteilla päivityksen build-koodi on MMB29K – Nexus 6P:llä ja Nexus Playerilla se on kuitenkin jostain syystä MMB29M.

ArsTechnica, Android 6.0.1 adds a ton of new emoji, and we’ve got the full list

Google Developers, Factory Images for Nexus Devices

Android, Nexus Security Bulletin – December 2015