Uusimmat

Apple antoi periksi – RCS-tuki saapuu iPhoneihin

Kuva: © Apple

17.11.2023 21:07 Muropaketin toimitus

Apple on kertonu iPhoneiden saavan RCS-tuen vuonna 2024.

Google on jo pitkään painostanut Applea ottamaan tekstiviesteissä käyttöön Rich Communication Services (RCS) -standardin. Hiljattain myös Samsung lähti tukemaan Googlea. Nyt Apple on vihdoin antanut periksi, ja kertonut RCS-tuen saapuvan iPhoneihin ensi vuonna, kertoo 9to5Mac.

Kyseessä on GSM Associationin julkaisema versio standardista, eikä Googlen oma pidemmälle viety versio. RCS tuo mukanaan muun muassa vahvistukset viestien lukemisesta sekä mahdollisuuden jakaa esimerkiksi lokaation ja korkealaatuisia kuvia. Ominaisuudelle on tilausta erityisesti Yhdysvalloissa, sillä maassa käytetään vielä laajasti tekstiviestejä, eikä yhtä paljon WhatsAppin tai Telegramin kaltaisia pikaviestimiä. iMessage tulee kuitenkin edelleen säilymään, ja Android-puhelimista lähetetyt viestit lienevät edelleen vihreitä.

Muropaketin uusimmat