Uusimmat

Apple haastettiin oikeuteen – ei toimita iPhonen mukana laturia ympäristösyihin vedoten

30.10.2021 19:55 Muropaketin toimitus

Applen päätös olla toimittamatta laturia iPhone 12:n mukana on herättänyt laajalti närää. Yritys itse on väittänyt jättäneensä laturin pois ympäristösyistä.

Kiinassa Applen selitystä ei ole nielty, sillä paikalliset yliopisto-opiskelijat ovat haastaneet Applen oikeuteen. Applen päätös jättää laturi pois on nähty taloudellisena päätöksenä eikä ympäristönsuojelullisena päätöksenä.

Apple on jättänyt laturin pois myyntipakkauksesta, ja sen sijaan kuluttaja saa vain USB-C – Lightning-kaapelin. Kaapeli ei useinkaan ole täydellinen ratkaisu, sillä monella käyttäjällä ei välttämättä ole kaapelille yhteensopivaa laturia. Poissa on nykyään myös Earpods-kuulokkeet. Apple on kuitenkin reagoinut laturiraivoon laskemalla jonkin verran latureidensa, kuin myös Earpods-kuulokkeiden, hintoja. Samalla yritys kuitenkin vetoaa siihen, että myös muut valmistajat, kuten Samsung, myyvät usein latauslaitteen erikseen.

Oikeuteen haastamisen perusteena opiskelijat pitivät sitä, etteivät he voineet ladata puhelimiaan mainosten mukaisella tavalla. Tämä taas johtuu siitä, ettei myyntipakkauksen kaapeli ole yhteensopiva kolmansien osapuolien valmistamien latauslaitteiden kanssa. Mitään suuria taloudellisia ongelmia ei Applelle oikeusjutusta ole luvassa, sillä opiskelijat haluavat valmistajan vain korvaavan latauslaitteen hinnan sekä oikeudenkäyntikulut.

Muropaketin uusimmat