Uusimmat

Apple vastustaa FBI:n pyyntöä – käyttäjien tietoturva uhattuna mikäli lukitus puretaan

17.02.2016 19:53 Pekko Lainiala

iphone5c_170216

Applen toimitusjohtaja Tim Cook on julkaissut yhtiön verkkosivuilla avoimen kirjeen, jonka tarkoituksena on valaista vaikeaa tilannetta jonka eteen Apple on joutunut. Samalla tarkoitus on luonnollisesti aiheuttaa keskustelua aiheesta.

Kirje kertoo FBI:n pyytäneen apua yhtiöltä iPhone-puhelimen avaamisessa Kalifornian San Bernardinossa sattuneeseen ampumistapaukseen liittyen. Cookin mukaan yhtiö on avustanut parhaansa mukaan ampujan puhelimen avaamisessa ja luovuttanut tiedot joihin heillä on ollut pääsy, mutta nyt FBI:n toiveena on, että iOS-käyttöjärjestelmästä luotaisiin versio, joka avaisi lukitun puhelimen. Yhtiö kokee, että FBI:n vakuuttelut työkalun käyttämisestä vain tässä nimenomaisessa tapauksessa eivät riitä suojaamaan käyttäjien tietoturvaa, vaan moisen tekeleen luominen olisi vaarallista tietoturvan kannalta laajemmassakin mittakaavassa.

Apple onkin päättänyt kieltäytyä avaustyökalun luomisesta ja lähestyy nyt asiakkaitaan asian tiimoilta. Nähtäväksi jää tarvitseeko Apple-käyttäjien jatkossa pohdiskella tietoturvan heikentymistä vai kykeneekö Cook tempauksellaan luistamaan työkalun luomisesta.

Apple.com, A Message to Our Customers