Uusimmat

Apple Watch pelasti pahaan onnettomuuteen joutuneen maastopyöräilijän

23.09.2019 08:29 Muropaketin toimitus

Yhdysvaltalainen Gabe Burdett kertoo Facebookissa, kuinka Apple Watch pelasti hänen isänsä pahasta pinteestä maastopyöräilyonnettomuudessa.

Gabe oli tarkoitus lähteä isänsä Bobin kanssa maastopyöräilemään. Isä kaatui kuitenkin pyörällään ennen pojan saapumista paikalle. Apple Watch Series 4 ja 5 -älykelloissa on toiminto, joka tunnistaa kaatuneen käyttäjän ja hälyttää apua, mikäli älykellon omistaja ei vaikuta liikkuvan kaatumisen jälkeen tai kuittaa hälytystä pois. Kaatumisen tunnistava toiminto ei ole oletuksena päällä alle 65-vuotiailla käyttäjillä, mutta sen voi kääntää päälle asetuksista.

Apple Watch ilmoittikin kaatumisesta automaattisesti hätänumeroon ja Gabelle sijaintitietojen kera. Kaatunut pyöräilijä oli jo noudettu ensihoitajien toimesta hoitoon ennen kuin Gabe ehti onnettomuuspaikalle. Miehen pyörä toimitettiin puolestaan palolaitokselle. Tapauksesta kertoi myös 9to5 Mac. Kaikeksi onneksi tapauksessa ei käynyt lopulta pahemmin ja kaatunut isä selvisi lähinnä kipeytyneillä paikoilla ja auenneella silmäkulmalla.