Uusimmat

Apple Watch saapuu suomalaisten saataville 9.10.

25.09.2015 19:56 Pekko Lainiala

Applen ensimmäinen älykello on näillä näkymin saapumassa suomalaisten kuluttajien saataville 9. lokakuuta. Tieto ilmenee yhtiön suomenkielisten sivujen Watch-osiosta, jonka ylälaitaan on ilmaantunut teksti: ”Saatavana 9.10”.

Apple Watch on ollut toistaiseksi rajatusti saatavilla, sillä laitteen jakelu aloitettiin suurimmista markkina-alueista ja saatavuutta on lisätty vähitellen myös pienempiin maihin. Suuremmilla markkinoilla kello on ollut myynnissä jo huhtikuusta asti, mutta siltikään virallisia myyntilukuja ei ole ilmoitettu yhtiön toimesta. Analyytikot kuitenkin arvelevat, että Watch olisi selkeästi eniten myyty laite älykellojen historiassa. TaskuMuron toimitus otti ensituntumat laitteesta toukokuussa New Yorkissa. Mielenkiintoisena pointtina sopii pohtia sitä, että lähtevätkö suomalaiskuluttajat vielä näin ”myöhään” Apple Watchin kelkkaan, vai tuntuisiko loogisemmalta odottaa huhuttua seuraavan sukupolven älykelloa.

Apple.com, Watch