Uusimmat

Asus lähtee mukaan Project Tangoon – puhelinuutuutta odotetaan CESiin

15.11.2016 10:48 Muropaketin toimitus

projecttango

Googlen lisätyn todellisuuden tekniikkaa puhelimiin tuova Project Tango ei ole vielä suuresta hehkutuksesta huolimatta ehtinyt pahemmin yleistyä. Vuoden 2017 alussa järjestettävässä CES-tapahtumassa Asus on kuitenkin julkaisemassa omaa Tango-puhelintaan, kertoo Asustekin toimitusjohtaja Jerry Shen korealaiselle Digitimes-julkaisulle.

Juuri sen enempää Shenin lausunnosta ei infoa irtoakaan, vaan hän pelkästään kehuu ZenFone AR -nimisen tuotteen olevan hinnaltaan kilpailukykyinen. Muutoin ZenFone 4 -sarja julkistetaan vuoden 2017 toisella neljänneksellä. Vuoden 2016 kolmas neljännes lipsahtikin Asusin puhelinten osalta tappiolliseksi, mutta Shen uskoo puhelinten tuottavan voittoa jo vuoden 2017 ensimmäisen neljänneksen aikana.

Toimitusjohtaja vilautti myös loppuvuoden 2017 näkymiä. Asus aikoo silloin julkaista oman virtuaalitodellisuustuotteen. Lasit ja tarvittavan tietojenkäsittelykapasiteetin samaan pakettiin käärivä ratkaisu poikkeaa selvästi kilpailijoista kuten HTC Vivesta ja Oculus Riftistä.