Uusimmat

BenQ tekee paluun matkapuhelinmarkkinoille kahdella Android-mallilla

02.12.2013 19:17 Teemu Hynninen

Taiwanilainen BenQ ei ole enää vuosiin ollut aktiivinen Suomen matkapuhelinmarkkinoilla, mutta vielä esimerkiksi 2000-luvun alkupuoliskolla saattoi yhtiön tuotteita nähdä kaupoissa BenQ-Siemens-brändillä. Vuosi sitten valmistaja päätti itse asiassa jättää matkapuhelimet kokonaan taakseen, mutta pitkään päätös ei pitänyt. Nyt BenQ on esitellyt kotimarkkinoilleen kaksi uutta Android-puhelinta, jotka ovat F3 (kuvassa vasemmalla) ja A3.

Molemmat rakentuvat 4,5 tuuman 960 x 540 pikselin kosketusnäytön ympärille. A3:ssa on Snapdragon MSM 8225Q -piirisarja, jonka neljä suoritinydintä on kellotettu 1,2 gigahertsiin. F3:ssa on puolestaan MediaTekin 1,2 gigahertsin MT6589-neliydinsiru. Molemmissa on gigatavun verran RAM-käyttömuistia, neljä gigatavua tallennustilaa ja microSD-muistikorttipaikka. BenQ A3 perustuu Android 4.1.2 Jelly Beaniin ja F3 hieman tuoreempaan 4.2.2 Jelly Bean -versioon.

Taiwanilaisvalmistaja on varustanut F3:n 13 megapikselin kameralla ja A3:n kahdeksan megapikselin kameralla. F3:ssa on 2100 milliampeeritunnin akku ja laite on kooltaan 131,6 x 66,9 x 8,9 millimetriä. A3:n viralliset mitat ovat 133,9 x 66 x 9,99 millimetriä ja sen akku on kapasiteetiltaan 2000 milliampeerituntia.

Uutuuksista F3 on jo myynnissä Taiwanissa noin 270 dollarin hintaan. Edullisemman A3:n hinta tulee pyörimään 200 dollarin tuntumassa. Laitteiden saatavuudesta muun maailman osalta ei ole vielä tietoa.

Engadget, BenQ rejoins the smartphone market with two tepid Android models