Uusimmat

ElePhone kokeilee joukkorahoitusta – puhelimeen 6 gigatavua alle 200 eurolla

24.02.2017 09:11 Muropaketin toimitus

ZTE kokeili taannoin halvan älypuhelimen julkaisua joukkorahoituksen avulla. Projekti floppasi täysin ja peruttiin ennen aikojaan. Nyt toinen kiinalaisyritys kokeilee, osuuko älykirves kiveen vai johonkin muuhun. Omilla nettisivuillaan joukkorahoitusta keräävä elePhone lupaa toimittaa joukkorahoitukseen osallistuville Z1-mallin halvimmillaan 189,99 dollarin eli noin 180 euron hintaan.

Joukkorahoituksesta tuttuun tapaan hinta nousee ajan kuluessa. Mikäli osallistumista kampanjaan miettii helmikuun 26. päivään asti, nousee hinta 199,99 dollariin, ja maaliskuun 11. päivänä se pomppaa taas kympillä 209,99 dollariin. Lopulliseksi kauppahinnaksi valmistaja kertoo 229,99 dollaria eli noin 220 euroa.

Puhelimen myyntivaltiksi elePhone on nostanut laitteen 6 gigatavun LPDDR4-keskusmuistin. Muilta ominaisuuksiltaan kyseessä on alustavaan hintaan nähden kelpo peli, sillä järjestelmäpiirinä on kahdeksanytiminen Helio P20, tallennustilaa on tarjolla 64 gigatavua, Full HD -resoluution näyttö on 5,5-tuumainen, ja sen ympärillä on vain 1,66 millimetriä ohuet reunat. Takakameran tarkkuus on 13 megapikseliä, etukameran 8 megapikseliä. Akun 3100 milliampeeritunnista valmistaja lupaa riittävän puhtia kahden päivän ajaksi.

Valmistaja ei takaa, että kaikki luvatut ominaisuudet ovat valmiissa tuotteessa juuri kuten ennalta on kerrottu. Pettyneille rahoittajille luvataan siinä tapauksessa pyydettäessä rahat takaisin. Rahat luvataan takaisin kaikille osallistujille, jos puhelinprojekti ei jostain syystä toteudukaan. Valmistaja pyytää rahoittajia lähettämään myös kehitysehdotuksia, joista toteutetut palkitaan ilmaisella Z1-puhelimella.