Uusimmat

Euroopan älypuhelinmarkkinat ovat kurjimmillaan sitten vuoden 2013

17.06.2022 20:46 Muropaketin toimitus

Älypuhelinten myynti takkuaa Euroopassa. Tutkimusyhtiö Counterpoint Researchin mukaan puhelimien toimitusmäärät romahtivat kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Tutkimusyhtiöllä ei ole hyvää kerrottavaa lähitulevaisuudestakaan.

Älypuhelinvalmistajat ovat onnistuneet houkuttelemaan kuluttajat ostamaan tasaisesti uusia puhelimia, mikä on tehnyt älypuhelinmarkkinoista yhden nopeimmin kasvavimmista toimialoista viimeisen kymmenen vuoden aikana. Katto saattaa olla kuitenkin tullut nyt vastaan.

Markkinatutkimusyritys Counterpoint Research maalaa tälle vuodelle melko synkän ennusteen älypuhelinyhtiöille ja niiden osakkeenomistajille, ja tämä koskee erityisesti Eurooppaa. Monissa Euroopan maissa eletään tällä hetkellä epäsuotuisia aikoja, joiden pääsyynä on taloudellinen taantuma sekä Venäjän ja Ukrainan välinen sota.

Counterpoint Researchin mukaan älypuhelintoimitukset laskivat 12 prosenttia vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Vain 49 miljoonaa yksikköä toimitettiin tammi-maaliskuussa, joten Euroopan älypuhelinmarkkinat ovat analyytikkojen mukaan heikoimmillaan sitten vuoden 2013.

Counterpoint ei näe, että asiat muuttuisivat parempaan suuntaan vuoden toisella neljänneksellä.

Vaikka kokonaistilastoissa lasketeltiin selvästi, onnistui Realme silti kaksinkertaistamaan markkinaosuutensa kahdesta neljään prosenttiin. Tilastoissa suurin puhelimien toimittaja oli edelleen Samsung 35 prosentin markkinaosuudella, vaikka negatiivista kasvua tulikin mittariin 16 prosenttia. Pahiten viidestä suurimmasta puhelinvalmistajasta kärsi Xiaomi, jonka tulos heikkeni peräti 36 prosenttia.

LUE MYÖS: Testissä Realme GT 2 Pro -puhelin – Lippulaivaluokan suorituskykyä kilpailukykyisellä hinnalla